Vuoden 2006 presidentinvaaleissa kokoomuksen ehdokasta Sauli Niinistöä markkinoitiin työväen presidenttinä. Iskulause kuului: ”Vastakkainasettelun aika on ohi”. Käytännössä haluttiin sanoa, että työläiset ja muut vasemmistolaiset voivat äänestää porvari Niinistöä. Vasemmisto äänesti kuitenkin presidentiksi Tarja Halosen. Niinistöstä tuli presidentti vasta vuonna 2012.
Jo 1800-luvulla alkunsa saanut ja vuoden 1918 sisällissodan syttymiseen vaikuttanut vastakkainasettelu vasemmiston ja oikeiston eli sosialistien ja porvareiden välillä oli voimissaan vielä 1980-luvulla. Neuvostoliiton ja koko itäblokin hajoaminen 1990-luvun alussa sai monet sekä Suomessa että maailmalla uskomaan, että vasemmisto on mennyttä. Amerikkalainen politiikan tutkija Francis Fukuyama julisti ”historian loppua” ja tarkoitti sillä, että ideologioiden kamppailu globaalilla pelikentällä oli päättynyt liberaalidemokratian voittoon.
Tällä hetkellä liberaalidemokratian voitto ei vaikuta uskottavalta maailmassa, jossa Yhdysvaltoja johtaa populisti ja Venäjää stalinisti. Useimmissa Lähi-Idän maissa vain haaveillaan demokratiasta ja parissa EU-maassakin pyritään vaihtamaan demokratia totalitarismiin.
Vasemmisto ja oikeisto taas vastakkain
Vuoden 2018 alussa Suomessa solmittiin sovintoa sata vuotta aiemmista sisällissodan tapahtumista, mutta saman vuoden lopulla vastakkainasettelun aika palasi Suomeen irtisanomislakia koskevan kiistan muodossa. Suomalaiset jakautuivat kahtia: 46 prosenttia vastusti ja 41 prosenttia kannatti lakia, jonka tarkoituksena oli helpottaa irtisanomista pienyrityksissä. Ammattiyhdistysliike ja eduskunnassa oppositiossa olevat vasemmistopuolueet vastustivat oikeistohallituksen esittämää ja työnantajapuolen tukemaa esitystä lakimuutokseksi.
Vastakkain olivat siis ammattiyhdistysliike ja työnantajapuoli, eli perinteisesti työläiset ja porvarit, vasemmisto ja oikeisto. YLEn tutkimuksen mukaan samanlainen kahtiajako liittyy näkemyksiin poliittisten lakkojen oikeutuksesta: 52 prosenttia suomalaisista hyväksyy poliittiset lakot, 41 prosenttia ei.
Oikeistolaisen politiikan aikana vasemmistopuolueet ovat alkaneet pitää tehtävänään oikeiston projektien toteutumisen estämistä. Siinä mielessä vasemmisto on alkanut noudattaa amerikkalaista ja anglosaksista politiikkaa, jossa toisen puolueen tavoitteiden toteutumisen estäminen on tärkeä osa puolueiden toimintaa.
Poliittinen kahtiajako on muuttumassa
Pitkään suomalaisten puolueiden ongelmana oli, että ne muistuttivat liikaa toisiaan. Äänestäjien oli vaikea löytää niiden väliltä eroja, joiden perusteella valita puolue, jonka ehdokasta äänestää. Osittain sen seurauksena ja osana laajempaa eurooppalaista kehitystä syntyi uusi jakolinja, joka perustuu sosiokulttuurisiin tekijöihin: kysymyksiin rajoista, identiteeteistä ja vähemmistöjen oikeuksista. Tämän vastakkainasettelun vastapuolina ovat arvoliberaalit vihervasemmistolaiset ja arvokonservatiiviset oikeistopopulistit. Sekä vihreiden että perussuomalaisten menestys viime vuosina on seurausta uuden jakolinjan syntymisestä.
Samalla näkyviin on tullut jakolinjoja vanhojen puolueiden sisällä. Niissä on sekä arvoliberaaleja että arvokonservatiiveja. Esimerkiksi kokoomuslaisten jäsenistöstä löytyy 1) arvoliberaaleja vapaan maahanmuuton ja avoimen pakolaispolitiikan sekä seksuaalivähemmistöjen oikeuksien kannattajia että 2) perinteisiä koti, uskonto ja isänmaa -ihmisiä, joiden mielestä rajat on suljettava ja Suomi kuuluu vain evankelis-luterilaisille kantasuomalaisille. Kun SDP ja kokoomus ovat valinneet arvoliberaalin eli pakolais- ja seksuaalivähemmistömyönteisen linjan, niiden kannattajia on siirtynyt arvokonservatiivisten perussuomalaisten kannattajiksi.
Kaikkinensa poliittiset näkemykset voidaan jakaa neljään ryhmään:
- arvokonservatiiviset oikeistolaiset
- arvokonservatiiviset vasemmistolaiset
- arvoliberaalit oikeistolaiset
- arvoliberaalit vasemmistolaiset.
Mihin politiikka on menossa?
Perinteisen vasemmisto-oikeisto -jakolinjan paluu on mahdollisesti heikentänyt uuden sosiokulttuurisen jakolinjan merkitystä ja samalla sekä vihreiden että perussuomalaisten ja perussuomalaisista irtautuneiden sinisten kannatusta. Ilmiö voi kuitenkin olla ohimenevä. On mahdollista, että tulevaisuudessa kahtiajaon tilalla on jakautuminen useampaan ryhmään:
- arvokonservatiiviset, autoritatiiviset populistit
- arvokonservatiiviset oikeistolaiset
- arvoliberaalit oikeistolaiset
- arvoliberaalit vasemmistolaiset.
On helppoa nähdä, että viimeiseen ryhmään kuuluvat sosiaalidemokraatit, vasemmistoliitto ja vihreät, ryhmään numero yksi perussuomalaiset ja siniset ja arvokonservatiivisiin oikeistolaisiin keskustalaiset. Sekä arvoliberaaleja että arvokonservatiiveja sisältävä kokoomus joutunee jossain vaiheessa päättämään, onko se tulevaisuudessa arvoliberaali vai arvokonservatiivinen.
Populisteille on tyypillistä tulevaisuutta koskevien visioiden puute ja keskittyminen menneisyyttä koskeviin visioihin. Tulevaisuutta koskevien visioiden puute vaivaa tällä hetkellä muitakin kuin populistipuolueita, vaikka juuri ne voisivat olla vastavoima populismille.
Syntymässä oleva voimakas ilmastoherätys voi tulevaisuudessa muuttaa poliittisia jakolinjoja. Ehkä piankin näemme kahtiajaon puolueisiin, jotka pyrkivät ratkaisuihin ihmiskunnan pelastamiseksi ja niihin, joissa keskitytään ajamaan silmät ummessa kohti lopullista katastrofia.