Mikä on Teollisuusliitto
Teollisuusliitto on Suomen suurin ammattiliitto, joka edustaa noin 225 000 teollisuus- ja teknologia-alan työntekijää eri puolilla Suomea. Teollisuusliitto neuvottelee työehdoista, …
Teollisuusliitto on Suomen suurin ammattiliitto, joka edustaa noin 225 000 teollisuus- ja teknologia-alan työntekijää eri puolilla Suomea. Teollisuusliitto neuvottelee työehdoista, …
Suomen metsäteollisuus on merkittävä toimiala, mutta samalla myös yksi merkittävimmistä haasteista metsien monimuotoisuuden säilyttämiselle. Metsien hakkuut ja metsien muuttaminen tuotantokäyttöön …
SDP:n kansanedustaja ja suuressa valiokunnassa demariryhmää vetävä Kimmo Kiljunen oikoo kokoomuksen puheenjohtajan virheellisiä väittämiä, joita tämä esitti lauantaina 12. marraskuuta …
Maatalouden ongelmat tai hoitovelan kasvu eivät Mykkäsen mukaan ole tulleet yllätyksenä ja hallitus olisi halutessaan voinut varautua. Kokoomusjohtajan mukaan on …
Sunnuntaina vietämme isänpäivää. Päivän yhteydessä pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist muistuttaa, kuinka tärkeää on, että isille on mahdollisuus …
Orpon johtama kokoomus käärii jälleen hyvinvointiyhteiskunnan kurjistamissuunnitelmaansa kauniiseen pakettiin. Puolue lupaa alempia veroja, mutta unohtaa mainita, että veronalennukset hyödyttävät kaikkein …
Perussuomalaisten johtoon ilmestyi ehkäpä hieman puskista vähemmän tunnettu nimi Jussi Halla-ahon luovuttua puheenjohtajan paikasta 2021. Vuonna 1977 Pirkkalassa syntynyt Riikka …
Kokoomuksen keulakuvana tunnettu Petteri Orpo tiedetään kantaaottavista kommenteistaan opposition edustajana. Orpo valittiin puolueen puheenjohtajaksi toisella äänestyskierroksella kesällä 2016. Syksyllä 2020 …
Verrattuna moneen muuhun poliitikkoon tai ministeriin, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalon tausta on paljon karumpi. Hän syntyi vuonna 1985 Helsingissä …
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru teki hetki sitten paluun eduskuntaan lähdettyään äitiyslomalle kuluvan vuoden alussa. Tämä SDP:tä edustava poliitikko on …