Valtiovarainministeri Annika Saarikolla on useita tärkeitä teemoja

Median tekemien juttujen perusteella saa kuvan, että valtiovarainministerinä toimivan Annika Saarikon elämä on tasapainottelua kiireen ja perheen välillä. Saarikko on naimisissa lakimies Erkki Papusen kanssa ja heillä on kaksi poikaa, Aarni ja Kaarlo. Koko perhe asuu Oripäässä, jossa Saarikko on myös itse syntynyt vuonna 1983. Vanhemmat erosivat hänen ollessaan 4-vuotias. Pääosin Saarikko asui äitinsä luona Alastarolla, mutta vietti paljon aikaa isänsä tilalla Oripäässä. Saarikon tärkein tuki ja turva onkin parisuhde sekä muu perhe.

– Ehdin olla lasteni kanssa niin vähän. Siinä kysytään läsnä olemisen taitoa, Saarikko on todennut.

– Yhteinen aika mieheni kanssa on tärkeää, jotta muistamme, miksi olemme rakastuneet toisiimme, hän lisäsi. Keskustan poliittisen ohjelman teemoihin kuuluukin se, että perheet tarvitsevat luottopuolueen.

– Haluan, että Keskusta on perheiden paras puolestapuhuja, huolien ja toiveiden kuuntelija.

Saarikko on valmistunut ylioppilaaksi Huittisissa vuonna 2002 sekä vuonna 2008 kasvatustieteen kandidaatiksi Turun yliopistosta. Pääaineenaan hänellä oli kasvatustiede ja keväällä 2013 filosofian maisteriksi pääaineenaan mediatutkimus. Ennen politiikkaan lähtöä, Saarikko työskenteli tiedottajana ja toimittajana sekä myös keskustalaisten ministereiden erityisavustajana vuosina 2007–2011. Juha Sipilän hallituksessa hän toimi perhe- ja peruspalveluministerinä vuosina 2017–2019 ja Antti Rinteen aikana tiede- ja kulttuuriministerinä. Äitiysloman jälkeen Saarikko palasi elokuussa 2020 tiede- ja kulttuuriministerin virkaan. Valtiovarainministeriksi hän siirtyi keväällä 2021.

Merkittäviä aiheita

Tyttöjen ja naisten oikeudet ovat Saarikolle merkittävä aihe.

– Ne ovat ihmisoikeuksia, joiden eteen aikaisemmat sukupolvet ovat joutuneet taistelemaan vimmatusti, on hän kertonut medialle. Saarikko on esimerkiksi osallistunut Planin #GirlsTakeover-tempaukseen, jossa tytöt ja nuoret naiset vaihtavat kansainvälisesti päiväksi paikkaa eri alojen johtajien kanssa. Saarikon mukaan tyttöjen ja naisten oikeudet tarjoavat mahdollisuuksia, eli sitä, että sukupuolilla on samat lähtökohdat toimia, valita ja edetä elämässään.

– Kyse ei kuitenkaan ole naisten niin sanotusta suosimisesta, vaan siitä, että molemmat sukupuolet lähtevät samalta viivalta, Saarikko sanoo.

Saarikolle tärkeitä aiheita politiikan saralta ovat lisäksi luonto, metsä ja maatalous. EU-komission ennallistamisesityksen saralta hän on totesi blogissaan, että luonnosta tulee huolehtia metsäpolitiikassa, mutta metsäpolitiikka kuuluu valtioille, ei komissiolle.

– Metsät ovat suomalaisen hyvinvoinnin lähde ja se on mittaamattoman arvokas mielenmaisemassamme sekä virkistyskäytössä, hän lisää.

– Keskustan mielestä puu on myös jatkossa kestävä uusiutuvan energian lähde. Kotimaiseen energiantuotantoon on panostettava nykyistäkin enemmän.

Tuki maataloudelle

Lokakuussa Saarikko vaati pääministeri Sanna Marinilta selkeämpää linjaa metsäpolitiikassa. EU-komission ennallistamisesityksessä Keskusta teki tarvittavat tarkennukset yhteistyössä SDP:n ja kokoomuksen kanssa.Saarikko valittiin Keskustan puheenjohtajaksi syyskuussa 2020. Varapuheenjohtajana hän ehti toimia vuosina 2010–2016. Kansanedustajaksi Saarikko valittiin ensimmäisen kerran vuoden 2011 vaaleissa.

Keskustan poliittiseen ohjelmaa kuuluu ajatus siitä, että Suomen pitää elää koko voimallaan. Menestys voi tulla vain kaikkia vahvuuksia käyttämällä. Kestävä kuntatalous, yrittäjyys, monipaikkainen työ ja asuminen, koulutuksen mahdollisuudet sekä toimiva infra johtavat tasapainoiseen aluekehitykseen.

– Kotimainen ruoka tarvitsee tuottajansa. Hintojen pudottamisen sijaan tuottaja ansaitsee työstään reilun korvauksen, Saarikko on sanonut. Uusimpana uutisoitiin, että hallitus neuvottelee uutta 300 miljoonan euron suuruuista tukipakettia maataloudelle. Perusteena on koko Suomen huoltovarmuus, ei pelkästään viljelijöiden talouden heikkeneminen.

Lähteet:

Ministerit (valtioneuvosto.fi)
Etusivu – Annika Saarikko Annika Saarikko kertoo Annassa, miten huoltaa parisuhdettaan – Kotiliesi.fi
Annika Saarikko: ”Hyvinvointia ei ole naisille, miehille eikä kellekään, ellei ole rahaa” (seura.fi)
Annika Saarikko: Metsiä pitää puolustaa, yhdessä – Suomen Keskusta
Saarikko vahvistaa MT:lle neuvottelut maatalouden lisätuesta: ”Koko hallitus jakaa huolen huoltovarmuudesta ja ruokaturvasta” – Uutiset – Maaseudun Tulevaisuus

2 kommenttia artikkeliin ”Valtiovarainministeri Annika Saarikolla on useita tärkeitä teemoja”

Kommentointi on suljettu.