
Anna-Maja Henriksson on kasvanut kaksikielisessä ympäristössä
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on toiminut pitkään maamme oikeusministeriössä. Hän toimi oikeusministerinä ensin vuosina…
Tiesitkö, että Tytti Tuppurainen oli oululaisen kierrätystyön pioneeri?
Aiemmin syksyllä 2022 uutisoitiin laajasti Fortumin epäonnistumista Uniper-kauppojen suhteen. Fortum päätti myydä tappiolla Uniperin…
Pekka Haavisto on pitkän linja poliitikko ja ministeri
Aina, kun ulkoministeri Pekka Haavistoa haastatellaan televisiossa, on hänen ulosantinsa hillitty, harkittu ja hän puhuu rauhallisesti…
Valtiovarainministeri Annika Saarikolla on useita tärkeitä teemoja
Median tekemien juttujen perusteella saa kuvan, että valtiovarainministerinä toimivan Annika Saarikon elämä on tasapainottelua kiireen…
Pääministeri Sanna Marin ravistelee käsityksiä poliitikoista
Seurasi sitten politiikkaa aktiivisesti tai ei, ei ole voinut välttyä törmäämästä uutisotsikoihin Suomen tämän hetkisen pääministerin…
Tulevat eduskuntavaalit 2023
Eduskuntavaalit ovat taas edessä ensi keväänä. Tämäkin sivusto saattaa saada oman osansa tulevasta vaalikampanjoinnista, ainakin siltä…
Krista Mikkonen: Pakolaisten perheenyhdistämistä on helpotettava
Eduskunta käsittelee tänään hallituksen esitystä, jonka mukaan Suomesta turvapaikan saaneiden alaikäisten lasten ja nuorten…
Kokoomuksen Mykkänen: Haluamme kääntää oppimistulokset nousuun
Kokoomuksen Kai Mykkäsen mukaan kokoomus haluaa nostaa oppimistulokset nousuun. Puolue tavoittelee muun muassa riittävän pieniä…
Sote-uudistuksen tavoitteiden toteutuminen on kiinni hyvinvointialueiden ensi vuoden rahoituksesta
Hallitus kokoontuu 31.8.–1.9. budjettiriiheen päättämään valtion talousarviosta ensi vuodelle. Tämä budjettiriihi ja ensi vuoden…
SDP:n al-Taeen vetoomus psykoterapeuttien puolesta
Hussein al-Taee on kirjoittanut vetoomuksen niiden yli 300 psykoterapeutin puolesta, joita Valvira ei suostu rekisteröimään. Hän…
Kokoomuksen Arto Satosen mukaan hallitus on nukkumassa onnensa ohi kannustinloukkujen purkamisessa
Kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen kehuu tuoretta ETLA:n muistiota ansiosidonnaisen uudistamisen mahdollisuuksista tervetulleeksi…
Velallisten asemaan tiedossa lisää helpotusta positiivisen luottotietorekisterilain voimaantulon kautta
Kansanedustaja Paula Werning (sd.) pitää tärkeänä, että hallitus on panostanut tositoimin velallisten aseman helpottamiseen…

