SDP:n Niina Malm: Vastuullista politiikkaa vaalitulosta kunnioittaen

Kokoomuksen vastavalittu puheenjohtaja Petteri Orpo kertoo haastattelussa, että häntä suututtaa, kuinka vastuuttomasti hallitus hoitaa Suomen asioita. Samalla hän kertoo Kokoomuksen vaihtoehdoksi tälle vastuuttomalle politiikalle, ja että Kokoomus tulee haastamaan hallitusta erityisesti työllisyydessä ja taloudessa. ”Opposition tehtävä onkin sparrata ja kirittää hallitusta, mistä kiitän Kokoomusta.” Toteaa SDP:n 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm.

Hallitus on vasta tällä kuluneella viikolla tuonut Eduskuntaan esityksen toimeentulotuen määräaikaisesta korotuksesta. Keväällä hallitus tuki sadoilla miljoonilla euroilla yrityksiä, joiden toimintaa koronakriisi uhkasi. Hallitus teki keväällä päätöksiä ennen kaikkea ihmisten terveys edellä.

”Hämmästelen, mikä hallituksen toiminnassa on vastuutonta? Oliko vastuutonta huolehtia kaikkein heikoimmassa asemassa olevien toimeentulosta? Oliko vastuutonta auttaa yrityksiä selviämään pahimman yli? Oliko vastuutonta asettaa ihmisten terveys talouden edelle?” Malm kertaa hallituksen toimia.

Koronakriisi on vallannut hallituksen työjärjestyksen, mutta hallitus ei ole tyytynyt keväällä ratkomaan vain koronaan liittyviä asioita, mistä kertoo esimerkiksi sote-uudistuksen ja oppivelvollisuuden laajentamisen eteneminen.

”Hallitus on keskittynyt toteuttamaan politiikkaan, mille kansalaiset antoivat keväällä 2019 luottamuksensa. Työllisyysasteen nostaminen on kirjattu hallitusohjelmaan ja hallitus on ollut selvä ja johdonmukainen viestissään, että päätökset työllisyystoimista tehdään syksyn budjettiriihessä. Jostain syystä tämä on kuitenkin ilmeisesti mennyt Kokoomukselta ja Orpolta ohi.” Malm päättää.

Comments are closed.