Kansanedustaja Paula Werningin (sd) mielestä oikeusvaltion kehittämisen kannalta on ensisijaista, että oikeudenhoidon riittävät resurssit turvataan, oikeudenkäyntien kokonaiskestoa lyhennetään ja oikeudenkäyntien kustannuksia alennetaan.
Hallituksen budjettiesityksen yksi keskeinen tavoite on ehkäistä rikollisuutta ja rikosten uusimista sekä huolehtia rikosvastuun toteutumisesta.
– Rikosvastuun toteutumisen parantamiseen ja rikosprosessin käsittelyaikojen lyhentämiseen on ehdotettu 5, 2 miljoonan euron vuotuinen lisärahoitus, Werning sanoo.
Werning pitää tärkeänä, että rikollisuuden ehkäisyä tehostetaan. Tähän tarkoitukseen on esitetty 2,5 miljoonan euron vuotuista määrärahaa. Rahat osoitetaan mm. naisiin kohdistuvan väkivalta- ja seksuaalirikollisuuden ennaltaehkäisyyn ja nuorten rikoksentekijöiden auttamiseen, erityisenä tavoitteena on myös uusintarikollisuuden vähentäminen.
Oikeudenmukaista on, että seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistus toteutetaan.
– Lähtökohtana on koskemattomuus ja seksuaalinen itsemääräämisoikeus. Raiskausmääritelmä muutetaan suostumuksen puutteeseen perustuvaksi. Tämä on tärkeä asia. Työn alla on lisäksi naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelman laatiminen, Werning painottaa.
Syyttäjien yhä lisääntyvä työmäärä ja asioiden vaativuuden kasvu luovat riittämättömät resurssit henkilöstön jaksamiseen. Sama ongelma tiedostetaan myös tuomioistuimissa.
– Pidän perusteltuna näihin osoitettua 2,4 miljoonan euron vuosittaista lisämäärärahaa, sillä laadukas ja tehokas tuomioistuinlaitos on myös oikeudenmukainen ja kaikkia kansalaisia palveleva.
Huomioon otettavaa on myös harmaa talous ja sen ympärillä liikkuva ns. ”pimeä” rahamäärä. Poliisien määrä nostetaan 7 500 henkilötyövuoteen vuoteen 2022 mennessä. Tämä auttaa tukemaan osittain myös harmaan talouden torjuntaohjelman jatkumista ja talousrikostutkinnan suorituskyvyn varmistamista.
– Harmaan talouden alla vellova rikollisuus on pysyväluonteista. Siksi onkin tärkeää tukea riittävästi talousrikollisuuden ja harmaan talouden torjuntaa, Werning toteaa.
Välttämätöntä on myös ottaa huomioon hallintoistuimien riittävät voimavarat turvapaikka- ja muissa ulkomaalaisasioissa. Asiamäärien käsittelyaikoja hallintoistuimissa tulee seurata tarkoin, jotta voimavarat pysyvät balanssissa.
– On tärkeää, että hallintotuomioistuimet voivat ratkaista asiat kohtuullisessa ajassa kaikissa asiaryhmissä. Lisäksi on myös hyvä varautua äkilliseen maahanmuuttoon liittyvään maailmanlaajuiseen muutokseen.
Voin tyytyväisenä todeta, että mainitsemani tärkeät hankkeet ovat ensi vuonna budjettiesityksen mukaisesti toteutuskelpoisia. Tämä hallitus ratkoo asiat ripeästi, asiantuntevasti ja määrätietoisesti – katsomalla kohti tulevaisuutta, Werning kiteyttää.
Lähde: STT Info