Komission maahanmuuttopaketti on avaus vaikealle, mutta tärkeälle keskustelulle
Lähtökohtaisesti on myönteistä, että komissio yrittää ratkaista EU:n ikuisuusongelmaa yhteisen maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan puuttumisesta. Asiastahan on puhuttu jo vuosikymmenien ajan. Näkemyserot unionin sisällä ovat kuitenkin tällä hetkellä aika kaukana toisistaan, ja kompromissin löytäminen tulee viemään aikaa. Siksi pidän komission ehdotusta ennen kaikkea aloituksena vaikealle keskustelulle unionin tulevaisuuden kannalta tärkeästä aiheesta, Heinäluoma toteaa.
Lue juttu loppuun vastuullinensuomi.fi – verkkosivun artikkelista.
Sote-uudistus saatava voimaan viipymättä
SAK pitää sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksessa keskeisenä hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamista sekä palveluiden yhdenvertaisen saatavuuden parantamista. Uudistus on ollut työn alla pitkään ja nyt se pitää saada rivakasti eteenpäin esitetyltä pohjalta.
– Hallituksen sote-uudistusta koskeva esitys mahdollistaa hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisen sekä palveluiden paremman saatavuuden, mutta ei automaattisesti takaa sitä. Oleellista on, millaisiin ratkaisuihin ja käytäntöihin palvelutoiminnassa päädytään, sanoo SAK:n asiantuntijalääkäri Kari Haring. Hän huomauttaa, että sote-maakuntien mahdollisuus määritellä palvelustrategiansa sekä ohjata palvelutuotantoa alueellaan voi johtaa uusien erojen syntymiseen palveluiden saatavuudessa eri maakuntien välillä. Yhdenvertaisuuden varmistamiseksi tarvitaan valtakunnallista ohjausta.
Lue koko juttu loppuun suoraan täältä.
Hallitukselta puuttuu päättäväisyys toimia johdonmukaisesti
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on mukana työllisyysvälikysymyksessä, koska Marinin hallitus ei kyennyt budjettiriihessään tekemään työllisyyspäätöksiä, vaan jätti kaikkein tärkeimmät päätökset työryhmille, jotka ei eivät ole tähänkään saakka kyenneet esityksiä tekemään.
Koronatilanteen takia velkaantuminen on tiettyyn rajaan asti ymmärrettävää, mutta sen vastapainoksi hallituksen olisi pitänyt saada aikaan uskottavia työllisyystoimia sekä rakenteellisia uudistuksia, toteaa KD eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen.
Hallitukselta puuttuu talouden ja työllisyyden edistämisen kokonaiskuva ja päättäväisyys toimia johdonmukaisesti. KD on vaatinut hallitusta etenemään päättäväisesti paikallisen sopimisen helpottamiseksi.
Paikallisen sopimisen edistäminen oli tärkein työllisyyshanke, jota budjettiriihestä odotimme. Tätä hanketta ei ole varaa lykätä tulevaisuuteen. Työelämän rakenteita on kyettävä muuttamaan. Joustoja, työllistämisen esteiden poistoa tarvitsevat kipeästi varsinkin pienet ja keskisuuret työnantajat, Räsänen muistuttaa.
Juttu luettavissa loppuun meidän aikaisemmasta artikkelista.