EU:n ulkoasiainneuvoston kokous järjestetään Brysselissä maanantaina 21. syyskuuta. Suomesta kokoukseen osallistuu ulkoministeri Pekka Haavisto. Kokouksen pääaiheina ovat Valko-Venäjä, EU:n ja Afrikan unionin suhteet sekä Libya.
Valko-Venäjän osalta jatketaan edellisissä ulkoministerikokouksissa aloitettua keskustelua maan sisäisestä tilanteesta. Suomelle on tärkeää Valko-Venäjän tilanteen rauhanomainen ratkaisu, voimankäytön ja mielenosoittajien pidätysten lopettaminen, poliittisten vankien välitön vapauttaminen sekä kansalaisten oikeuksien kunnioittaminen.
Ulkoministerit valmistelevat tulevaa EU:n ja Afrikan unionin (AU) ulkoministerikokousta, joka edeltää EU-AU-huippukokousta. EU:n Afrikka-suhteissa Suomi haluaa EU:n antavan vahvan tuen Afrikan integraatiolle. Suomi haluaa suunnata koronapandemiaa koskevaa keskustelua mm. vihreään jälleenrakennukseen, Afrikan vapaakauppa-alueeseen sekä hyvän hallinnon ja monenkeskisen yhteistyön edistämiseen. Ilmastonmuutoksen ja ympäristön tulee olla EU-Afrikka-yhteistyön keskiössä. Suomi pitää tärkeänä keskustella myös Sudanin tilanteesta, jolla on vaikutusta alueelliseen vakauteen.
Libyan osalta käydään keskustelu maan poliittisesta tilanteesta erityisesti 21.8.2020 tulitaukoilmoituksen jälkeen. Libyaa on tärkeää tukea sen hauraassa turvallisuustilanteessa. Ponnisteluja pysyvän tulitauon saavuttamiseksi ja rauhanomaisen poliittisen ratkaisun aikaansaamiseksi on jatkettava.
Ulkoministerit keskustelevat lisäksi epävirallisessa lounaskeskustelussa EU:n eteläisestä naapurustosta. EU:n tavoitteiden päivittämistä eteläisessä naapurustossa pohditaan muun muassa koronapandemian tuomien haasteiden valossa. EU:n tärkeiden arvojen – kuten ihmisoikeudet, sukupuolten välinen tasa-arvo, hyvä hallinto ja oikeusvaltioperiaate – on tärkeä pysyä naapuruuspolitiikan ytimessä.
Lähde: STT Info
Muuta mielenkiintoisia muualta luettavaksi
Helsingin vuokra-asuntojen kysyntä ylittää tarjonnan
Helsingin vuokra-asuntojen asuntomarkkinat ovat jo pitkään olleet kuumassa kysynnässä. Vuokra-asuntojen saatavuus on ollut rajallista, mikä on johtanut jatkuvaan vuokrien nousuun pääkaupungissa. Asuntotarjonnan niukkuus on yhä edelleen todellisuutta, ja asuntojen hakijoita on enemmän kuin tarjolla olevia asuntoja. Tämä kysynnän ylitarjonta johtaa vuokrien korkeampaan hintaan. Tutustu Vuokra-asunnot Helsinki aiheeseen.
Kuusen tuholaiset uhkaavat metsiä
Suomessa kuusen tuholaiset ovat merkittävä uhka metsien terveydelle ja taloudellisuudelle. Esimerkiksi kuusen runkokuoriaisista ja kuusenjuurikäävästä on tullut vakavia ongelmia metsänomistajille ja metsäteollisuudelle. Näiden tuholaislajien leviäminen on myös lisääntynyt ilmastonmuutoksen myötä. On tärkeää tunnistaa ja torjua näitä tuholaisia, jotta voidaan säilyttää metsien ekosysteemi ja taloudellinen merkitys.
Herkuttele ulkona eväiden kanssa
Kevään ja kesän lähestyessä on aika kaivaa piknik-korit esiin ja lähteä ulos nauttimaan auringosta ja raikkaasta ilmasta. Oli suunnitelmasi sitten rento päivä puistossa tai kävelyretki luonnossa, herkulliset piknik eväät ovat ehdoton osa ulkoilupäivää. Voit pakata mukaan esimerkiksi leipää, juustoa, hedelmiä, patonkeja ja virvokkeita. Muista myös eväslautaset, -lasit ja -aterimet. Herkullisten eväiden ja ulkoilun yhdistelmä luo täydelliset puitteet rentouttavalle päivälle ulkona.
Kryptovaluutta muuttaa maksuliikennettä
Kryptovaluutta on digitaalinen valuutta, joka käyttää vahvaa salausta turvallisuuden takaamiseksi. Kryptovaluutat, kuten Bitcoin ja Ethereum, ovat muuttaneet maksuliikennettä merkittävästi viime vuosina. Ne tarjoavat nopeita ja edullisia tapoja lähettää rahaa ympäri maailmaa ilman perinteisten pankkien välitystä. Kryptovaluutan käyttö on edelleen suhteellisen uutta, mutta sen suosio kasvaa jatkuvasti ja sillä on potentiaalia mullistaa maksuliikenne tulevaisuudessa.