Tunnin junasta merkittävää hyötyä myös Lohjalle

Nopeita raideyhteyksiä tarvitaan Suomessa työssäkäyntialueiden laajentamiseksi, talouskasvun edistämiseksi ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tunnin juna on nopea yhteys Turun ja Helsingin välillä, jonka myötä matka-aika saataisiin lähes puolitettua. Tunnin juna muodostaisi 1,5 miljoonan ihmisen työssäkäyntialueen. Matka Varsinais-Suomesta Uudellemaalle sujuisi nopeammin kuin monella pääkaupunkiseudun sisällä.

On laskettu, että tunnin juna toisi satojen miljoonien investoinnit radan ympäristöalueen kunnille. Näin koko alue elävöityisi uusien yritysten ja palveluiden myötä. Merkittävimmät vaikutukset olisivat Espoolle, Kirkkonummelle, Lohjalle ja Vihdille ja Turulle. Välillisesti se kuitenkin hyödyttää vielä laajempaa alueita. Junaliikenteen myötä myös Turuntien ja kehäteiden ruuhkat helpottuisivat.

Jotta uusi nopea yhteys olisi mahdollinen, pitää Espoon kaupunkirataa jatkaa Leppävaarasta Kauklahteen, rakentaa uusi rata Espoosta Lohjan kautta Saloon, ja kaksoisraide Salo-Turku välille. Turussa tarvitaan lisäksi ratapihamuutoksia.

Ratainvestoinnit ovat kuitenkin kalliita ja liikenteen investointitarpeita on paljon.  Ratahankkeille onkin yritetty etsiä uusia rahoitusmalleja. Asia nytkähti helmikuun alussa selvästi eteenpäin, kun ministerit päättivät hankeyhtiöiden perustamisesta ratahankkeiden toteuttamiseksi.Hankeyhtiöiden enemmistöomistus on perustamisvaiheessa valtiolla. Kaupunkien sitoutuminen on edellytys hankeyhtiöiden perustamiselle.

Tunnin junan asemaa nostaa se, että se on otettu osaksi eurooppalaista Skandinavia-Välimeri- ydinverkkokäytävää, minkä vuoksi sille on mahdollista hakea rahoitusta EU:lta.

Varsinaiset päätökset nopeista ratayhteyksistä ovat vasta seuraavan hallituksen työlistalla.   Seuraavaan hallitusohjelmaan on saatava päätös tunnin junasta. Se on investointi, joka helpottaisi ihmisten arkea ja uusien yritysten kautta lisäisi työpaikkoja. Hankkeen toteuttaminen olisi myös kestävä ilmastoteko jälkipolvillemme.

Mia Laiho

Kansanedustaja

Maakuntavaltuutettu (kok.)

Uusimaa, Espoo