Tulevat eduskuntavaalit 2023

Eduskuntavaalit ovat taas edessä ensi keväänä. Tämäkin sivusto saattaa saada oman osansa tulevasta vaalikampanjoinnista, ainakin siltä osin, miltä vaalimainokset osuvat tälle alueelle, ja mitkä niistä laitetaan myös digitaalisesti jakeluun.

Vaikka vaalityössä mennään yhä 2020-luvullakin pitkälti vanhojen askelmerkkien mukaisesti, eli se puolueen näkyvyys pitää olla nähtävillä ja aistittavissa niin kaduilla kuin toreilla, on myös tämä digitaalisuus ja erilaiset digimediat ottaneet oman osansa – siksi tämäkin sivu on mahdollinen vaalityön edistäjä, omalta osaltaan.’

Aikataulut vuoden 2023 eduskuntavaaleissa

Vuoden 2023 eduskuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 2.4.2023 ja muut tärkeät ajankohdat ovat seuraavat:

  • vaalirahoituslain ja puoluelain mukainen kampanja-aika alkaa: sunnuntai 2.10.2022
  • vaalipiirien kansanedustajapaikkamäärien vahvistuminen: maanantai 31.10.2022 
  • ulkomaille tilattavien kirjeäänestysasiakirjojen tilauspalvelu avautuu: maanantai 2.1.2023
  • äänioikeusrekisterin tietojen poimintapäivä (missä kunnassa kukin on äänioikeutettu): perjantai 10.2.2023
  • ehdokashakemukset jätettävä vaalipiirilautakunnille: viimeistään tiistaina 21.2.2023 ennen klo 16
  • ehdokasasettelun vahvistaminen vaalipiirilautakunnissa: torstai 2.3.2023
  • äänioikeusrekisteri lainvoimainen: tiistai 21.3.2023
  • kotiäänestykseen ilmoittautuminen päättyy: tiistai 21.3.2023 klo 16
  • ennakkoäänestys kotimaassa: keskiviikosta tiistaihin 22. – 28.3.2023
  • ennakkoäänestys ulkomailla:  keskiviikosta lauantaihin 22. – 25.3.2023
  • vaalipäivän äänestys:  sunnuntai  2.4.2023 klo 9 – 20
  • tulosten vahvistaminen: keskiviikko 5.4.2023.

Esimerkiksi vaaleissa 2019 kirjoitimme tällaisen esittely haastattelun Leena Merestä Ykkös-Lohjan vaalilehteen. Nyt Keväällä 2023 voimme tehdä tämän saman, mutta julkaista itse artikkelin myös Suomen Politiikka ja Sukelluasiaan poliittisilla sivustoilla lisänäkyvyyden saamiseksi.

Tämä on hyvä esimerkki tavallisesta puolen sivun haastatteluartikkelista, jollainen syntyy yhdellä tapaamisella haastateltavalla sopivalla aikataululla. Artikkeli on luonnollisesti maksullinen ja hinta määräytyy valittujen medioiden kautta.

Yksi ensimmäisiä näitä artikkelimuotoisia Kari Oksasen tekemiä vaalihaastatteluita oli nykyisen puolustusministeri Antti Kaikkosen haastattelusta tehty artikkeli.

Jos olet osallistumassa vuoden 2023 eduskuntavaaleihin, ja Kirkkonummi, Lohja, Vihti ja Karkkila kuuluvat omaan äänestysalueesi, ota ihmeessä ajoissa yhteyttä, ja katsotaan miten me voimme auttaa sinua vaaliponnisteluissasi kevään 2023 vaaleissa. Eduskuntavaalit 2023 ovat aivan nurkan takana, ja jos et ole ajoissa liikkeellä, voi vaalityö jäädä viime tinkaan.

Paikallisuutisia

Lohja on aina silloin tällöin kansallisissakin uutisissa, joita voit lukea maksutta koska vain Ykkös-Lohjan nettisivuilta. Kuten silloin kun Tivoli Sariola vietti 130-vuotissynttäreitään. Muuten paikallisesti on saatavilla myös tarjouksia kuten Tynninharjun alueen omat yritykset, sekä Lohjan ravintolat – nämä sivustot esittelevät vain oman alueensa palveluita.

Mediapersoonat ja vaalit

Monissa vaaleissa puolueet ovat ottaneet listoilleen myös mediapersoonia. Tällöin syynä on monesti vain hajaäänien saalistaminen, joka auttaa koko puolueen tavoitteita vaalipiirissä, kiitos vaalitavan. Jos esimerkiksi Niko Saarinen olisi jonkun puolueen listoilla, saisi hän varmasti ääniä ihmisiltä, jotka eivät muuten äänestäisi.

Yksi kommentti artikkeliin ”Tulevat eduskuntavaalit 2023”

Kommentointi on suljettu.