SDP:n kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Riitta Mäkinen pitää talouden arviointineuvoston raporttia odotettuna ja kokonaistilanteen hyvin huomioon ottavana.
– On hyvä, että myös talouden arviointineuvosto tuo esiin sen tosiasian, että finanssipolitiikka on ollut oikein mitoitettua ja elvyttävä politiikka perusteltua vuosien 2020 ja 2021 aikana, kun koronakriisi on pyyhkäissyt läpi yhteiskuntamme. Näin on saatu talouden pyörät pidettyä pyörimässä ja ehkäisty työttömyyttä ja sitä myöden talouskriisin syvenemistä, toteaa Mäkinen.
Mäkinen huomauttaa kuitenkin, että arviointineuvoston samaan aikaan kritisoima kehystason nosto on mahdollistanut tarvittavan elvyttävän talouspolitiikan. Mäkinen muistuttaa samalla, että tämän vuoden talousnäkymät ovat myös yhä epävarmat.
– Se mistä lienemme kaikki yhtä mieltä, on julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyydestä huolehtiminen ja tähän on syytä alkaa pian kiinnittää huomiota. Kuitenkin samalla tulee muistaa, että sopeutuksen tulee olla tarkoin harkittua. Kuten arviointineuvostokin huomauttaa, koulutuksen sekä tutkimus- ja kehitystoiminnan tukien leikkaukset Suomessa 2010-luvun aikana ovat todennäköisesti haitanneet tki-toimintaa ja näin ollen talouskasvua ja tuottavuutta, huomauttaa Mäkinen.
Mäkisen mukaan parlamentaarisen työryhmän asettama tavoite ottaa käyttöön laajempi T&K-verotuki olisikin jatkossa perusteltu toimenpide. Samoin tulee huolehtia koulutuksen resursseista ja laadusta tulevaisuudessa.
– Ilahduttavaa on, että arviointineuvosto ensi kertaa nostaa esiin ilmastonmuutokseen liittyvät riskit. Ilmastonmuutosta on hillittävä kaikin mahdollisin keinoin, mikä vääjäämättä maksaa, mutta hyvin hoidettu vihreä siirtymä voi vähentää kustannuksia. Tämä kuitenkin edellyttää onnistuakseen myös julkisen sektorin investointeja.
Mäkinen nostaa myös esiin Suomen Pankin asiantuntijan Lauri Kajanojan blogin, joka mukaan Suomen kilpailukyky näyttäisi olevan jopa paranemassa aikavälillä 2019-22. Työn yksikkökustannukset nousivat palkankorotuksista huolimatta monia verrokkimaita vähemmän, koska myös tuottavuus on kohentunut.
– Tähän on syytä olla tyytyväinen. On hienoa ja oikein että myös työntekijät saavat osansa tuottavuuden paranemisesta. Tällä linjalla on syytä jatkaa, jos pystymme koulutusta parantamalla ja TKI-panostuksia vauhdittamalla nostamaan tuottavuutta, voivat palkat myös jatkossa nousta ilman että kilpailukyky vaarantuu, Mäkinen toteaa.
Lähde: STT Info
Muita mielenkiintoisia aiheita muualta luettavaksi
Tutustu Samsung Galaxy S21 Ultraan – huippuluokan älypuhelin
Samsung Galaxy S21 Ultra on yksi markkinoiden kehittyneimmistä älypuhelimista. Se tarjoaa huippuluokan teknologian, kuten 5G-yhteyden, tehokkaan suorittimen ja erinomaisen kameran. Lisäksi sen suuri ja tarkka näyttö tekee siitä erinomaisen valinnan videoiden katseluun ja pelaamiseen. Kaiken kaikkiaan Samsung Galaxy S21 Ultra on erinomainen valinta vaativille käyttäjille, jotka haluavat parhaan mahdollisen kokemuksen älypuhelimeltaan.
Nettibingo – helppo tapa pelata ja voittaa kotisohvalta käsin
Nettibingo on hauska ja vaivaton tapa pelata bingoa ilman tarvetta lähteä fyysiselle pelipaikalle. Pelaaja voi nauttia pelistä missä ja milloin tahansa, sillä nettibingo on saatavilla ympäri vuorokauden. Lisäksi pelin aloittaminen on helppoa ja nopeaa, ja voittojen lunastaminen sujuu kätevästi verkossa. Nettibingossa voi pelata yksin tai yhdessä muiden pelaajien kanssa, mikä tekee siitä sosiaalisen pelimuodon. Kokonaisuudessaan nettibingo on kätevä ja viihdyttävä tapa pelata ja voittaa kotisohvalta käsin.
Ulosotto ja oma asiointi – Mitä sinun tulee tietää
Ulosotto on tilanne, jossa viranomaiset ulosmittaavat velallisen omaisuutta velan maksamiseksi. Jos sinulla on ulosotto asioita, voit hoitaa niitä kätevästi verkossa ulosotto oma asiointi palvelun kautta. Muun muassa maksaa laskuja ja seurata ulosoton tilannetta voi tehdä kätevästi omalta tietokoneelta tai älypuhelimelta.