Kansanedustaja, SDP:n varapuheenjohtaja Ville Skinnari on valmistellut lakialoitteen yritysten välisessä kaupankäynnissä sovellettavien maksuaikojen tiukentamiseksi 30 päivään. Lakialoitteessa esitetään muutettavaksi lakia kaupallisten sopimusten maksuehdoista (30/2013) niin, että elinkeinonharjoittajien välisissä kaupallisissa sopimuksissa enimmäismaksuajaksi säädettäisiin 30 päivää.
– Liian usein suuret yritykset venyttävät maksuaikoja pienempien yritysten kustannuksella. Monet suuret yritykset maksavat laskut vasta jopa 60 – 120 päivän kuluttua. Tämä ajaa erityisesti pieniä yrityksiä vaikeuksiin ja jopa konkurssiin, sanoo Skinnari.
Eduskunnan talousvaliokunnan jäsenen mukaan lakia pitää parantaa, koska suuret yritykset käyttävät nykytilanne häikäilemättä hyväkseen.
– Alun perin maksuaikalaissa säädettiin elinkeinonharjoittajien välisissä sopimussuhteissa maksuajaksi enintään 60 päivää, elleivät osapuolet ole toisin sopineet. Lakiin ei sisältynyt pakottavaa enimmäismaksuaikaa. Maksuajoissa koettujen ongelmien pohjalta oikeusministeriö selvitti keväällä 2014 yritysten välisiä maksuaikoja sekä niiden kehitystä ja muutostarpeita asiaa koskevalle lainsäädännölle. Tästä seurasi vuonna 2015 maksuaikalain muutos, jossa elinkeinonharjoittajien välisissä sopimussuhteissa maksuaika lyheni 30 päivään, kuitenkin niin, että toisinsopimisen mahdollisuus edelleen säilyi. Tällöin oikeusministeriön ratkaisumallina maksuaikojen osalta selvitettiin myös pakottavasta enimmäismaksuajasta säätämistä, mutta siitä luovuttiin joidenkin lausunnonantajien vastustuksesta johtuen.
Skinnarin kerää nimiä aloitteeseen perjantaihin saakka ja jättää sen sitten eduskunnalle.