SDP:n Viljanen: Koronapandemia korostaa naisiin kohdistuvan väkivallan torjunnan tärkeyttä

SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan hallintovaliokunnan jäsen Heidi Viljanen on huolissaan koronapandemian kielteisistä vaikutuksista naisten turvallisuuteen. Viljanen muistuttaa, että pandemian aikana lähisuhdeväkivalta ja etenkin naisiin kohdistuva väkivalta ovat tutkimusten mukaan lisääntyneet Suomessa. Aihe on Viljasen mukaan erityisen ajankohtainen juuri tänään, kun ympäri maailmaa vietetään YK:n kansainvälistä päivää naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi.

– Naisten kokema väkivalta on ollut todellinen ongelma Suomessa jo ennen koronapandemiaakin, mutta pandemia on entisestään huonontanut tilannetta. Esimerkiksi poliisin kotihälytysten tiedetään lisääntyneen alkuvuoden 2020 aikana lähes 50 prosenttia. Erilaisten tukipalveluiden jatkuvuus ja saatavuus on koronapandemian aikana entistäkin tärkeämpää turvata. Niin normaalioloissa kuin pandemian aikanakin meillä tulee olla yhteiskuntana tiukka nollatoleranssi naisiin kohdistuvalle väkivallalle, Viljanen painottaa.

Viljanen kiittelee hallitusta, että se kirjautti ohjelmaansa naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelman laatimisen. Oikeusministeriön johdolla valmisteltu torjuntaohjelma julkaistiin tänä syksynä. Myös hallituksen tekemät panostukset ensi- ja turvakoteihin ovat Viljasen mielestä erittäin tärkeitä naisten turvallisuuden takaamiseksi.

Koronapandemia on vain korostanut naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelman tärkeyttä. Ohjelma nojaa vahvasti väkivallan ennaltaehkäisyyn läpileikkaavana teemana. Vuosina 2020-2023 toimeenpantava ohjelma pitää sisällään monia tärkeitä toimenpiteitä, joilla voidaan puuttua naisten kohtaamaan väkivaltaan, Viljanen päättää.

Lähde: STT Info

Trackbacks & Pings