SDP:n Tarja Filatov: Korona syö nuorten mielen hyvinvointia – varhaista apua tarvitaan

Kansanedustaja Tarja Filatov on huolissaan koronapandemian vaikutuksista nuorten mielen hyvinvointiin. Monet nuoret oireilevat Filatovin mukaan vakavasti. Nuorten yksinäisyys, opiskelijoiden uupuminen etäopinnoissa ja tukimekanismien puutteet uhkaavat synnyttää kroonista pahoinvointia.

– Nyt on erityisen tärkeää vahvistaa mielenterveyspalveluita ja matalan kynnyksen apua. Hallitus antoi budjetissa lisäresursseja muun muassa Ohjaamoihin ja nuorten psykoterapiaan. Monet sosiaali- ja terveydenhuollon hankkeet vahvistavat perusterveydenhuollon mielenterveysosaamista ja palvelua. Nuorten tilanne on kuitenkin kärjistymässä, koska tiukemmat sulkutoimet on jouduttu ottamaan uudelleen käyttöön. Siksi tarvitaan uusiakin toimia nuorten mielen hyvinvoinnin takaamiseksi, Filatov kertoo.

Filatov nostaa esiin Kelan terapiakriteerien joustavoittamisen, terapian ajan pidentämisen ja käyntikertojen lisäämisen, jotta nuoret eivät joutuisi tyhjän päälle koronasulun aikana. Hän painottaa, ettei nuorten terapiaan pääsy saa olla Suomessa vanhempien lompakon paksuudesta kiinni.

– Jos nuoret ja opiskelijat kokevat näköalattomuutta, ja unohdetuksi tulemista, niin riski sairastua kasvaa. Varsinkin kun tiedämme, että valtaosa mielenterveyden häiriöistä syntyy nuoruudessa. Mielenterveysongelmista johtuvat kokonaiskustannukset ovat noin 11 miljardia euroa vuodessa, joista työmarkkinakustannusten osuus on jopa 4,7 miljardia euroa. Nämä luvut osoittavat, että toiminta kaikenikäisten mielen ongelmien ennaltaehkäisemiseksi maksavat itsensä takaisin, Filatov kertoo.

Filatov puhuu koronan vaikutuksista talouteen, työllisyyteen ja mielenterveyteen tänään Tarjan päivänä klo 17 järjestettävässä etäkeskustelutilaisuudessa. Filatovin kanssa tilaisuudessa aiheista keskustelevat presidentti Tarja Halonen ja Kirkon ulkomaanavun hallituksen puheenjohtaja Tarja Kantola.

Lähde: STT Info