SDP:n Piritta Rantanen: Jamkin BioPaavolle rahoitusta 150 000 euroa

Valtiovarainministeriön lisäykset ensi vuoden budjettiin toivat Keski-Suomeen ja erityisesti Saarijärvelle mahtavia uutisia! Jamkin biotalouden yrityskiihdyttämö BioPaavo saa rahoitusta 150 000 euroa. BioPaavon tarkoituksena on biotalousliiketoiminnan kehittäminen ja kestävän liiketoiminnan synnyttäminen uusien innovaatioiden avulla.

 – Tarve uusille kestävän kehityksen innovaatioille on valtava, ja siksi onkin hienoa, että maakunnastamme löytyy tällainen osaaja, rahoituksesta iloitseva kansanedustaja Rantanen toteaa. 

 – Meitä koettelevat haasteet niin ilmastonmuutoksen, kuin kuluttamisen ja kestävän kehityksen saralla. Panostaminen kestävään kehitykseen ja uusiin innovaatioihin antaa mahdollisuuden hyödyntää osaamistamme maa- ja metsätalouden sekä esimerkiksi uusiutuvien energiaratkaisujen saralla entistä paremmin. Siksi rahoitus tällaisille toimijoille on erittäin tärkeää, Rantanen päättää.

Lähde: STT Info

Kuva: Jukka-Pekka Flander

Comments are closed.