SDP:n Paula Werning: Koulukiusaamiseen ja -väkivaltaan on puututtava tiukemmin ottein

Kansanedustaja Paula Werning (sd.) perää tiukempia toimia koulukiusaamisen pois kitkemiseksi. Kansalaisaloite koskien koulukiusaamista ja -väkivaltaa oli eduskunnan käsittelyssä eilen torstaina.

Väkivalta on määritelty Suomessa rikokseksi. Rikoslaki tunnistaa sekä henkisen että fyysisen väkivallan. Kansalaisaloite käsittelee tärkeää asiaa ja myös hallitus on tähän ongelmaan jo puuttunut.

– Viime talvena on julkaistu monen eri ministeriön yhteistyönä Toimenpideohjelma kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäisemiseksi. Keskeinen viesti on se, että Suomessa on ehdottomasti nollatoleranssi kiusaamiselle, Werning toteaa.

Tavoitteena on sitouttaa koko kouluyhteisöä vahvistamaan kiusaamisen ehkäisyä kouluissa ja oppilaitoksissa. Samalla vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia tukevaa toimintakulttuuria.

– Näillä toimilla lisätään oppilaiden ja opiskelijoiden ymmärrystä kiusaamisen ja väkivallan vaikutuksista ja lisäksi pyritään lisäämään heidän osallisuuttaan kiusaamisen vastaisessa työssä. Itse pidän tärkeänä, että meidän aikuisten tulee muistaa, millaisen mallin annamme lapsille ja nuorille oman käytöksemme kautta. Omilla asenteillamme ja tavalla kuinka toimimme, on pitkäkantoiset vaikutukset niin hyvässä kuin pahassakin, Werning painottaa.

Werning huomauttaa, että kouluympäristön lisäksi tulisi olla päivän selvää se, että kiusaaminen ei ole hyväksyttävää missään tilanteessa eikä kenenkään kohdalla. Ilman ennaltaehkäiseviä toimia kiusaaminen ja väkivalta voi muuttua todeksi yhä useamman kohdalla.

Lähde: STT Info

Comments are closed.