SDP:n Niina Malm: Ovako näyttää tietä hiilettömään teräksentekoon

SDP:n ensimmäisen varapuheenjohtajan Niina Malmin mukaan imatralaisen Ovakon terästehtaan hanke muuttaa prosessi hiilineutraaliksi osoittaa paitsi ennakkoluulottomuutta myös Suomen erinomaiseksi paikaksi investoida perinteiseen tehdasteollisuuteen.

– Kirjailija Mark Twainia mukaellen voisi sanoa, että tiedot Suomen tehdasteollisuuden kuolemasta ovat liioiteltuja, Ovakon tehtaan entinen pääluottamusmies Niina Malm sanoo.

Yhtiö kertoo Uutisvuoksi-lehdelle, että yhtiöllä on olemassa karkea hankesuunnitelma, tekniikka ja konsepti, jolla kierrätysmetallia raaka-aineenaan käyttävä tehdas voidaan muuttaa hiilineutraaliksi. Tekniikkaa on testattu Ovakon Ruotsin-yksikösssä, jossa vetyä on poltettu teräksen lämpökäsittelyuunissa. Imatran-tehtaan hankkeen kustannusarvio on noin 40 miljoonaa euroa.

– Kyseessä on hallituksen ilmastotavoitteita tukeva maailmaluokan hanke, sillä Imatran-tehtaasta tulisi sen myötä ainakin Suomen ellei maailman ensimmäinen hiiletön terästehdas, Malm toteaa.

Hankkeessa loputkin matalamman lämpötilan uuneista voitaisiin sähköistää. Vaihtoehtoisesti nykyiset maakaasun kaltaiset fossiiliset polttoaineet korvattaisiin vedyllä tai biokaasulla. Korkeammissa lämpötiloissa polttoaineeksi tarvitaan myös vetyä tai biokaasua.

– Uutinen on todella tervetullut kaakonkulman lisäksi koko Suomelle ja ilmastolle, vaikka tehdas on jo nyt hiilidioksidipäästöjen vähäisyydellään maailman huippua. Se osoittaa, että tehdasteollisuudella on edelleen tulevaisuus Suomessa, Malm iloitsee.

Lähde: STT Info