SDP:n Mäkisalo-Ropponen: Vammaispalvelulain uudistus etenee aikataulussaan

– Olen oikein hyvilläni, että vammaispalvelulain uudistus eteen hyvin aikataulussaan, sanoo kansanedustaja ja eduskunnan Vammaisasian yhteistyöryhmän puheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd).

– Nyt on tärkeää, että lakiesityksestä annetaan laajasti palautetta erityisesti niistä asioista, jotka tarvitsevat korjausta, Mäkisalo-Ropponen jatkaa.

YK:n vammaissopimus on meillä ratifioitu vuonna 2016, mutta Suomi ei edelleenkään noudata vammaissopimusta, joten edelleen tarvitaan sekä lainsäädännön selkeyttämistä että toimia sekä kunnissa että tulevilla hyvinvointialueilla, jotta vammaisten oikeudet yhdenvertaiseen elämään ja tarvittaviin palveluihin voidaan turvata.

– Vammaisasian yhteistyöryhmä ryhmä tapaa säännöllisesti eri vammaisryhmiä ja viimeksi tänään puhevammaiset kertoivat ryhmässä vakavista saavutettavuusongelmista omassa arjessaan, esimerkiksi terveydenhuollon kanssa viestiessään. Tulevan lainsäädännön tuleekin huomioida entistä vahvemmin kaikki vammaisryhmät ja yksilölliset palvelut, Mäkisalo-Ropponen sanoo.

– Tällä viikolla eduskunnassa on käsitelty myös ihmisoikeuspoliittista selontekoa ja lapsiasiavaltuutetun kertomusta ja molemmissa näissä keskusteluissa tuli esille vakavia puutteita vammaisten yhdenvertaisissa oikeuksissa, joten tehtävää on edelleen paljon, Mäkisalo-Ropponen jatkaa.

– Nyt on korkea aika saada tämä ihmisoikeusasia kuntoon. Siksi on tärkeää saada palautetta siitä, mitä muutoksia lakiin on vielä saatava, Mäkisalo-Ropponen päättää.

Lähde: STT Info

Comments are closed.