SDP:n Heinäluoma: Kuopion surulliset tapahtumat osoittavat, että aselain kiristäminen oli perusteltua

Kuopiossa viime lokakuussa tapahtuneen kouluhyökkäyksen oikeudenkäynti on nostanut julkisuudessa esiin vuonna 2011 voimaan tulleen uuden aselain merkityksen. SDP:n kansanedustaja, hallintovaliokunnan jäsen Eveliina Heinäluoman mukaan Kuopion surulliset tapahtumat osoittavat, että aselain kiristäminen oli perusteltua.

– Tuolloin aselakiin tehtiin useita sellaisia tiukennuksia, joilla pyrittiin muun muassa vaikeuttamaan käsiaseen hankintaa aselupakäytäntöjä muuttamalla. Helsingin Sanomien haastatteleman (17.9.) poliisihallituksen ylitarkastajan mukaan kiristykset ovat toimineet toivotulla tavalla, Heinäluoma toteaa.

Kiristysten taustalla vaikuttivat vahvasti aikaisempien Suomessa tehtyjen koulusurmien kokemukset. Heinäluoma muistuttaa, että aselain tiukentamista eduskunnassa vastustaneet perussuomalaiset väittivät, että kiristyksillä ei ”estetä koulusurmien tapaisia väkivallantekoja, kuten annetaan ymmärtää”. Perussuomalaiset myös kritisoivat uutta aselakia ”kansalaisten perusoikeuksia uhkaavana lakiesityksenä”.

Kuopion tapahtumat osoittavat, että perussuomalaisten aselain tiukennuksia koskeva kritiikki oli keskeisiltä osin ylimitoitettua. Tuolloin tehdyt muutokset ovat päinvastoin voineet jopa pelastaa ihmishenkiä. Julkisuudessa esitettyjen tietojen perusteella nimittäin juuri näiden kiristysten ansiosta Kuopion hyökkäyksestä syytetyllä ei ollut edellytyksiä hankkia käyttöönsä käsiasetta. Aikanaan esitetystä kritiikistä huolimatta Suomi on aselain osalta kansalaisten turvallisuutta edistävällä tiellä, Heinäluoma jatkaa.

Lähde: STT Info

Trackbacks & Pings