SDP:n Eloranta: Kulttuuria ja nuoria tukevien järjestöjen rahoitus on kompensoitava riihessä, rahapelituottojen lasku aiheuttaa vakavia uhkia useille järjestöille

Rahapelituottojen tuloutus yleishyödyllisiin kohteisiin laskee tänä vuonna noin 300 miljoonaa euroa vuoden 2019 tasoon nähden. Tarve tuotoilla rahoitetuille toiminnalle ei kuitenkaan ole vähentynyt. Rahapelitoiminnan tuotoilla tuetaan erittäin laajasti erilaista toimintaa, kuten tiedettä, kulttuuria, liikuntaa ja urheilua, nuorisotyötä, sosiaali- ja terveysjärjestöjen auttamistoimintaa ja hevosalaa.

– Viime vuoden budjettiriihessä todettiin, että vuoden 2021 jälkeen ei rahapelitoiminnan tuottojen laskua voida kompensoida täysimääräisesti. Koronakriisin jatkuessa pitää kuitenkin löytää tapa tukea järjestöjä siihen saakka, kunnes pidemmän aikavälin ratkaisu on löydetty, sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) painottaa.

– On erittäin tärkeää, että kehysriihestä löydetään rahoitusratkaisu, jolla turvataan näiden toimijoiden asema. Esimerkiksi kulttuuriala on jo muutenkin ahdingossa jo toista vuotta, joten lisäleikkauksiin ei yksinkertaisesti ole varaa, Eloranta linjaa.

Samalla, kun yleishyödyllisten toimijoiden tuki on vaarassa laskea oleellisesti, on koronakriisi lisännyt tarvetta näiden toimijoiden tuottamille palveluille.

Vuoden 2021 Sosiaalibarometrista käy ilmi, että julkisen sektorin ulkopuoliset toimijat, kuten erilaiset järjestöt, ovat lieventäneet omalla työllään koronaepidemian negatiivisia vaikutuksia.

– Kriisin myötä avun, tiedon ja hyvinvoinnin tarve yhteiskunnassamme on korostunut. Monet niistä ovat kuitenkin samalla ajautuneet taloudellisiin ongelmiin, ja rahoituksen leikkaaminen merkitsisi näiden ongelmien syventämistä, Eloranta muistuttaa.

Rahapelitoiminta on ollut nopeassa muutoksessa ja sen tuotto on pienentynyt viime vuosina merkittävästi. Syynä tuottojen laskemiseen on haittojen ehkäisyyn kohdistuvat toimet sekä koronapandemia.