Saku Nikkanen: enemmän hyteä ja vähemmän sotea paaluttaa eduskunnan HYTE-ryhmän tuore puheenjohtaja

Eduskunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) ryhmä järjestäytyi 6.9.2023 Eduskunnan Pikkuparlamentin Tervaleppä -salissa. Ryhmän parlamentaarinen edustus on vahva ja henki on teemasta innostunut. Ryhmän puheenjohtajaksi kokouksessa valittiin Saku Nikkanen (Sd.) ja varapuheenjohtajaksi Mia Laiho (Kok.). Sihteerinä toimii Soste ry. Ryhmän tavoitteissa on hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen entistä vahvempi rooli julkisessa palveluntuotannossa, parlamentaarisen asiantuntijakeskustelun lisääminen aiheesta, Hyvinvointialueiden ja kuntien HYTE-työn vahvistaminen ja lisäksi ryhmä tarjoaa kanavan kansalaisjärjestöille tuoda omaa viestiään päättäjien suuntaan, sanoo Saku Nikkanen.

SOSTE ry on toiminut eduskunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ryhmän sihteerinä verkoston perustamisesta saakka. Ryhmä kokoontuu vuosittain noin neljä kertaa. Toiminnan ja vaikuttamisen tavoitteena on tuoda esiin laaja terveyskäsitys hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä sekä suunnata ryhmän vaikuttamistyötä sen mukaisesti.

-Ryhmän toimesta on järjestetty esimerkiksi seminaareja yhteistyössä SOSTE ry:n kanssa ja tehty myös kirjallisia kysymyksiä ja kannanottoja eri aiheista. Seminaareja järjestetään yhdessä eduskunnan muiden verkostojen kanssa. Näin on toimittu esimerkiksi eduskunnan kuntoutusverkoston ja Lapsen puolesta -ryhmän kanssa.

-Ryhmän jäsenet ovat toimineet asiantuntijoina ja alustajina pitäen pyydettyjä puheenvuoroja myös muissa tilaisuuksissa. Tarkoituksenamme on nyt ryhmän kautta nostaa laaja-alaisesti hyvinvoinnin ja terveyden ajankohtaisia aiheita kuten terveysteknologian hyödyntäminen, liikunnan ja kulttuurin hyvinvointivaikutukset ja järjestöjen osallisuuden edistämisen työ eduskuntakeskusteluun, Saku Nikkanen pohtii.

-Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen teeman mukaisesti suomalaiset on saatava liikkumaan nykyistä selvästi enemmän. Suomalaisten arkiliikunta on vähentynyt muun muassa teknologiakehityksen seurauksesta. Liikunnan hyvinvointivaikutukset tuntuvat niin kansalaisen kehossa ja mielessä kuin kansantaloudessakin. Ihmisten liikkumattomuutta on lisännyt myös esimerkiksi etätöiden yleistyminen.

-UKK-instituutin mukaan liikkumattomuus maksaa Suomelle noin 3,2 miljardia euroa vuodessa. Sillä säästämme sote-menoissa ja vähennetään mielenterveydellisiä haasteita.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä tarvitsemme monenlaista ja monialaista yhteistyötä. Suomalaisessa yhteiskunnassa keskeinen asema tässä asiassa onkin kansalaisjärjestöillä, jotka tarjoavat liikuntatoimintaa ja -palveluja paikallisella, alueellisella ja valtakunnallisella tasolla. Se mitä nyt tarvitaan, on enemmän hyteä ja vähemmän sotea, sanoo Nikkanen.

Lähde: SDP / STT
Kuva: SDP


Muuta mielenkiintoista luettavaa

Ovatko luonteistuotteet sinulle tuttuja?

Luontaistuotteet ovat tuotteita, jotka on valmistettu luonnon raaka-aineista ilman keinotekoisia lisäaineita. Ne voivat olla esimerkiksi vitamiineja, mineraaleja, yrttejä tai muita luonnonaineita. Luontaistuotteiden käyttö perustuu usein perinteisiin ja kansanlääkintään, ja ne ovat olleet osa ihmiskunnan terveydenhoitoa tuhansia vuosia. Vaikka monet luontaistuotteet ovat peräisin perinteisistä hoitomuodoista, nykypäivänä niitä tutkitaan tieteellisesti ja niiden tehoa ja turvallisuutta arvioidaan kliinisissä kokeissa.

Makuja helsingin ravintolamaailmasta

Helsingissä ruokakulttuuri kukoistaa monipuolisissa ravintoloissa. Tarjolla on kaikkea perinteisestä suomalaisesta ruoasta kansainvälisiin herkkuihin. Helsingin ravintolat tarjoavat makumatkoja eri puolille maailmaa, unohtamatta paikallisia makuja. Olipa mielessä fine diningia tai rennompaa tunnelmaa, Helsingin ravintolat tyydyttävät jokaisen ruokahalun.

Viikko Horoskooppi – Tulevan Viikon Tähtisäde

Viikko horoskooppi on astrologinen ennustus tulevalle viikolle. Se perustuu horoskooppimerkkiisi ja planeettojen asentoihin. Horoskooppi tarjoaa vihjeitä rakkaudesta, urasta, terveydestä ja taloudesta. Se auttaa hahmottamaan mahdollisia tapahtumia ja haasteita sekä antaa vinkkejä, miten voit hyödyntää planeettojen vaikutuksia parhaalla mahdollisella tavalla. Se on opas, joka tarjoaa inspiraatiota ja ohjausta viikon eri osa-alueille.

Tehokkuutta edullisesti: Tutustu Samsung Galaxy A13 -puhelimeen

Koe sulava halpa suorituskyky ja loistava käyttökokemus Samsung Galaxy A13 -puhelimella, joka yhdistää edullisuuden ja laadun täydellisesti. Nauti upeasta 6,5 tuuman näytöstä, joka tarjoaa kirkkaat värit ja tarkan kuvanlaadun. Tehokas neliytiminen suoritin mahdollistaa sulavan sovellusten käytön ja multitaskauksen. Sisäinen tallennustila ja laajennettava muistikorttipaikka takaavat riittävästi tilaa suosikkisisältöjesi säilyttämiseen. Tartu tilaisuuteen ja hanki tämä huikea halpa puhelin, joka ei huuda hintalappuaan!

Oletko koskaan testannut nettisi nopeutta?

Internet nopeustesti on kätevä työkalu, jonka avulla voit mitata internet-yhteytesi nopeuden. Se mittaa sekä lataus- että lähetysnopeuden, antaen selkeän kuvan siitä, miten nopeasti voit ladata ja lähettää tietoja verkossa. Nopeustesti auttaa sinua varmistamaan, että internetyhteytesi toimii odotetusti ja tarvittaessa tunnistamaan mahdolliset ongelmat. Lisäksi se auttaa sinua valitsemaan oikeanlaisen liittymän tarpeisiisi, jotta voit nauttia saumattomasta ja nopeasta netinkäytöstä.

Amazing Race Suomi 

Amazing Race Suomi on suomalainen reality-kilpailu, joka perustuu samannimiseen kansainväliseen formaattiin. Ohjelma seuraa joukkueiden matkaa eri puolilla maailmaa, kun he suorittavat monipuolisia tehtäviä ja ratkovat arvoituksia voittaakseen kilpailun. Sarja tarjoaa jännitystä, seikkailua ja kulttuurien monimuotoisuutta, kun tiimit kohtaavat erilaisia haasteita tuntemattomissa ympäristöissä. ”Amazing Race Suomi” yhdistää kilpailun elementit matkustamisen ja tiimityön kanssa, tarjoten katsojille viihdettä ja inspiraatiota.