Suomessa keskustelu rahapelin ympärillä on hiljentynyt, muiden isompien asioiden viedessä median palstatilat, mutta asia on yhä kuitenkin tapetilla. Veikkaus on jo viime aikoina tehnyt omat päätöksensä ja kaikki automaattipelit kaupoissa ja kioskeissa sekä omat pelipaikat on laitettu kiinni. Samalla kuitenkin pelejä on netissä lisätty. Pelitarjonnan lisäämisen yhteydessä nyt keväällä on ainakin toistaiseksi seurattu usean muun Euroopan maan kuten Ruotsin mallia, ja asetettu entistä pienemmät tappiorahat automaattipeleillä myös nettiin. Nyt suomalainen automaatti- ja kasinopelien pelaaja voi hävitä vain 500 euroa kuukaudessa näissä peleissä, kun raja oli aiemmin 2000 euroa. Rajoitus ei kuitenkaan koske lottoa tai vedonlyöntikohteita.
Nykyinen tilanne ei kuitenkaan ole Euroopan tai maailman mittakaavassa aiheuttanut nettikasinoille suuria ongelmia, kivijalkakasinoille kylläkin. Markkinoita on tarkennettu ja varsinkin kaikenlaiset laittomuudet ja petossivustot ovat häviämässä, jota voi lukea lisää täältä. Euroopan laajuisesti ollaan myös tehty pelioperaattoreiden puolella yhteistä suunnittelua ja saatu aikaiseksi julkilausuma, joka julkaistiin EGBA elin Euroopan rahapeliorganisaation kautta. Sen tarkoituksena on antaa nettikasinoille ohjeita, sille miten tulisi toimia tulevaisuudessa, jotta kaikilla pelaajille olisi turvallista pelata.
Vastuullinen pelaaminen
Vastuullisesta pelaamisesta ollaan Suomessakin puhuttu paljon, varsinkin sen jälkeen kun MOT ohjelma julkaisu todelliset luvut suomalaisten pelaamisesta. Suomessa on jo vuosikymmenten ajan puhuttu Veikkauksen voittovaroista ja niillä maksetuista kulttuuri-, urheilu- yms hyvistä asioista, mutta vasta nyt on alettu puhua oikeilla termeillä, eli suomalaisten häviämistä rahoista, joita siis jaetaan miljardimäärin joka vuosi mitä erilaisiin tarpeisiin. Samalla on nostettu kissa pöydälle, eli kysymys vastuullisesta pelaamisesta ja vastuullisesta pelaamisen markkinoinnista, mistä Suomenkin Veikkaus on saanut satikutia. Samoin on käynyt muualla Euroopassa ja monissa maissa onkin nykyään niin, että rahapelejä saa televisiossa tai radiossa mainostaa enää vain yöaikaan.
Vastuullinen pelaaminen tarkoittaa myös sitä, että nettikasinot tarjoavat selkeästi ohjeita ja pelaajan omavalvonnan mahdollisuuksia tarjolle. Rahapelaamisen idea on tarjota viihdettä ja jännitystä, ei viedä pelaajia perikatoon. Siksi useat operaattorit ovat asettaneet jo vapaaehtoisesti erilaisia tappiorajoituksia pelaajille sekä mahdollisuutta jokaisen pelaajan itsensä rajoittaa omaa pelaamistaan sekä ajallisesti että rahallisesti. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että tällainen omatoiminen rajoittaminen ei pelkästään riitä, vaan operaattoreiden pitää olla aktiivisia kertoessaan asiakkailleen pelaamisen mahdollisista haitoista.
Onneksi kuitenkin esimerkiksi Suomessa varsinainen ongelmapelaaminen ja riskipelaajien määrä on vähentymään päin.
Nettikasinot ja niiden lisenssit
Jos olet itse automaattien tai rahapelaamisen ystävä, on muutama asia, jotka sinun on hyvä tietää ja tarkistaa, jos olet etsimässä uutta pelipaikkaa netistä.
- valitse nettikasino, jolla on oikea olemassa oleva lisenssi. Lisenssinumero pitää olla näkyvissä kasinolla ja sen toi tarkistaa aina lisenssin antaneelta osapuolelta. Useimmat Suomeen tarjoavat kasinot tulevat joko maltalaisella tai Curacaon lisenssillä
- Jos sivusto ei tunnu oikein toimivalta, ja kieliasetuksetkin ovat vain sinne päin, suosittelemme että vaihdat sivuston. Jos sivuston operaattorilla ei ole aikaa tai varaa laittaa sivustoa kuntoon, voi muitakin ongelmia tulla jälkeenpäin
- tee Google haku sivuston nimellä ja omistajalla, jos vastaan tulee punaisia lippuja ja varoituksia, tiedät että jotain on vialla.
Pienellä vaivalla varmistat, että pelipaikkasi on luotettava, Sillä jokainen nettikasino, joka pelaa sääntöjen mukaisesti maksaa veronsa jollekin valtiolle ja on vastuussa toimistaan viranomaisille. Älä koskaan pelaa kasinolla, joka tuntuu mistä tahansa syystä epävarmalta – tarjontaa löytyy kuitenkin suomenkin kielellä paljon. Ja jos pelaat Ruotsista käsin tai vaikkapa Englannista, suosi aina paikallisia lisenssioperaattorit, älä pelaa ns. ohiveto kasinoille, jotka eivät ole maksaneet paikallisia lisenssimaksuja.
Suomalaiset ovat tottuneet luottamaan netin palvelutarjoajiin ja siihen, että omat varat ovat turvattuja, mutta varovaisuus on oikea askel eteenpäin kaikissa tuntemattomissa toimittajissa, kaikilla aloilla.
Suomalaisten pelaaminen on tulevaisuudessakin entistä enemmän netissä tapahtuvaa ja miten nykyinen rakenne ilman rahapelilisenssejä pärjää tulevaisuuden kuvioissa ja tulevien vuosien nähtäville. Mitä saamme kenties oppia nykyhetken Ruotsin hallituksen päätöksistä rajoittaa todella rajusti markkinointimahdollisuuksia ja mm. bonusrajoja tilanteessa, missä jo nyt useat tutkimukset ja kyselyt näyttävät, että ruotsalaisten ohipelaaminen on noussut 20 % lähemmäksi 40 % pelaajista. Suomessakin ollaan varmasti tuolla 20 % tasolla tällä hetkellä.