Politiikan kriisi: Suomea johtavat pienpuolueet

Vaalien lähestyessä on tapana jakaa Suomen puolueet kahteen ryhmään: pääpuolueisiin ja muihin, joilla ei ole suurta merkitystä. Kuitenkin suurimpaankin puolueeseen, Suomen Keskustaan, kuuluu vain 112 000 suomalaista, eli noin kaksi prosenttia väestöstä. Kaikkiaan puolueisiin kuuluu alle kuusi prosenttia suomalaisista. Suomessa kaikki puolueet ovat todellisuudessa pienpuolueita. Puolueiden jäsenistä yli puolet on yli 60-vuotiaita, joten tulevaisuudessa luonnollinen poistuma pienentää puolueisiin kuuluvien osuutta entisestään.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana vain kolme puoluetta on onnistunut kasvattamaan jäsenmääräänsä: Vihreä liitto, Vasemmistoliitto ja Perussuomalaiset. Näistä Vasemmistoliitto on kuitenkin vain haamu entisestä: sen jäsenmäärä vuonna 2016 oli 10 000 henkeä, alle viidesosa edeltäjänsä SKDL:n 52 000 jäsenestä vuonna 1970. Tuona vuonna äänestysikäisistä suomalaisista 600 000 eli noin 17 prosenttia kuului johonkin puolueeseen, nyt vajaat 200 000 eli alle 6 %. Koko Euroopassa puolueisiin kuuluu enää noin 3 % väestöstä.

Poliittisten puolueiden yhteenlasketut jäsenmäärät ovat siis pudonneet 50 vuodessa kolmasosaan entisestä. Käytännössä puolueisiin kuuluvat ovat pieni, lähes marginaalinen vähemmistö, mutta vallitsevassa järjestelmässä vain poliittiset puolueet voivat osallistua päätöksentekoon valtakunnallisella tasolla. Paikallistasolla eli kuntapäättäjinä sen sijaan voi toimia myös puolueisiin liittymättömiltä listoilta valittuja luottamushenkilöitä.

Useimpien länsimaiden ja myös Suomen puoluekartta on yhä kuva 1900-luvun alun luokkarakenteesta: on työväkeä, maanviljelijöitä sekä paremmin toimeentulevaa keski- ja yläluokkaa ja kaikilla on omat puolueensa. Suomen puolueista SDP on perustettu vuonna 1899, Keskustapuolue 1906 ja Kokoomus vuonna 1918. Nyt puolueiden asema sosiaaliluokkien yhdistäjinä tai identiteetin tuottajana on purkautunut, ja puolueet kamppailevat samoista äänestäjistä. Luokkapuolueista on siirrytty kaikkia ihmisiä tavoitteleviin puolueisiin, jotka kyselytutkimukset apunaan pyrkivät hurmaamaan vaaleissa aina uusia äänestäjäryhmiä (lue lisää). Liikkuvien eli puolueisiin sitoutumattomien äänestäjien määrän uskotaan kasvavan tulevaisuudessa.

Kun puolueiden jäsenmäärät ja äänestysvilkkaus ovat laskeneet viime vuosikymmeninä, ovat toisenlaiset osallistumistavat nousseet entistä tärkeämmiksi. Olemme siirtymässä yleisödemokratiaan: suomalaiset toimivat erilaisissa verkostoissa, kirjoittavat lehtien mielipidepalstoille ja sosiaaliseen mediaan sekä allekirjoittavat nettiadresseja tai kansalaisaloitteita. Jatkossa median ja internetin merkitys viestintä- ja kampanjointiareenana korostuu ja tarjoaa henkilösidonnaiselle populismille uusia mahdollisuuksia (lue lisää).

On erikoista, että näin suurista muutoksista ei puhuta kuin politiikantutkijoiden foorumeilla. Puoluepolitiikka on edellä mainittujen lukujen valossa vakavassa kriisissä, mutta suurissa medioissa ei näy uutisia siitä. Vertailun vuoksi: Suomen evankelis-luterilainen kirkko on menettänyt noin 20 prosenttia jäsenistään aikana, jona puolueet ovat menettäneet 2/3 jäsenistään, ja edelleen 71 % suomalaisista on sen jäseniä. Silti kirkon jäsenkriisistä uutisoidaan monta kertaa vuodessa, puolueiden ei.

Comments are closed.