Pekka Haavisto on pitkän linja poliitikko ja ministeri

Aina, kun ulkoministeri Pekka Haavistoa haastatellaan televisiossa, on hänen ulosantinsa hillitty, harkittu ja hän puhuu rauhallisesti. Haaviston rooli on usein ymmärtäjä, sovittelija sekä mahdollistaja. Hän oli politiikkaan lähtiessään noin 30-vuotias ja lähes tuntematon, mutta hurmasi ihmiset vuoden 1987 eduskuntavaalikeskustelussa ja tuli valituksi vihreiden toiseen eduskuntaryhmään. Suosio on jatkunut ja mennyt jopa puoluerajojen yli, sillä vuoden 2012 presidentinvaaleissa Haavisto pääsi toiselle kierrokselle. Tuolloin voiton vei Sauli Niinistö. Vuonna 2018 tilanne oli miltei sama, kun Haavisto sai jälleen toiseksi eniten ääniä, mutta Niinistö valittiin uudestaan jo ensimmäisellä kierroksella.

Kotimaan ohella Haavisto on tehnyt myös kansainvälisen uran. Sovittelijan kykyjä on tarvittu ulkoministeriön lisäksi YK:n ja EU:n pyynnöstä Aasiassa, Afrikassa ja Euroopassa. Haavisto on toiminut YK:n ympäristöjärjestön UNEP:n sotien ympäristövaikutusten selvitystyön puheenjohtajana Balkanilla, Afganistanissa, Irakissa, Liberiassa, miehitetyillä palestiinalaisalueilla ja Sudanissa, Euroopan Unionin erityisedustajana Sudanissa ja Darfurissa, YK:n erityisasiantuntijana Darfurin rauhanprosessissa sekä ulkoministerin erityisedustajana Afrikan kriiseissä.

Helsinkiläinen neljännessä polvessa

Haavisto syntyi Helsingissä vuonna 1958. Hän on helsinkiläinen neljännessä polvessa ja kumpikin vanhemmista oli opettajia. Isä rehtori ja kouluneuvos Jouko Haavisto, äiti lehtori Anja Haavisto. Haavistolla on kaksi vanhempaa sisarusta, Riitta ja Esko. Ylioppilaaksi Haavisto kirjoitti Munkkivuoren yhteiskoulusta 1976 ja aloitti sen jälkeen valtiotieteiden opinnot Helsingin yliopistossa. Hän jätti opinnot kuitenkin kesken vajaan vuoden jälkeen, suorittaen kuitenkin myöhemmin vielä erinäisiä yleisopintoja. Haavisto ei ole käynyt armeijaa, vaan hoiti siviilipalveluksensa vuonna 1985 Tampereen yliopistollisessa sairaalassa.

Hän on pitkän linjan poliitikko ollen kansanedustajana vuosina 1987–1995 sekä vuodesta 2007 eteenpäin. Ministerin virkoja on kertynyt aiemmin ympäristö- ja kehitysministerinä 1995–1999 ja kehitysministerinä 2013–2014. Ulkoministeriksi hänet nimitettiin kesällä 2019. Haavisto oli Vihreiden puheenjohtajana vuodet 1993–1995 sekä 2018–2019. Lisäksi hän on toiminut useissa luottamustehtävissä eri toimialoilla.

Vapaa-ajallaan Haavisto harrastaa lukemista, pyöräilyä, puuveneilyä sekä kulttuurin takapihoja. Hän on myös ollut usean julkaisun päätoimittaja ja kirjoittanut lukuisia teoksia, tuoreimpana Eurooppa raiteilla -kirjan vuonna 2018.

Usein otsikoissa

Kuten moni muukin ministeri, myös Haavisto on saanut paikkansa lehtien otsikoissa. Viimeisin isompi tapaus on vuoden 2019 loppupuolelta, kun kymmenen opposition kansanedustajaa teki selvityspyynnön Haaviston virkatoimien laillisuudesta liittyen Syyriassa olevan al-Holin leirille kulkeutuneiden suomalaisten lasten ja naisten kotiuttamishankkeeseen. Ennen tätä Haavisto oli saanut poliittisen luottamuksen. Perustuslakivaliokunnan antaman vastauksen mukaan Haavisto on syyllistynyt lainvastaisuuksiin, mutta ei niin vakaviin, että kynnys ministerisyytteen nostamiseksi valtakunnanoikeudessa ylittyisi. Mietintö ei ollut yksimielinen. Tämän vuoden lokakuussa Haavisto kommentoi, että loppujen al-Holin lasten tuominen Suomeen edellyttäisi ”sotilas­voimaa”.

Toinen uutisotsikoiden aihe on ollut Haaviston puoliso Antonio Flores, jonka kanssa hän rekisteröi parisuhteen vuonna 2002. Miehet tapasivat vuonna 1997 Kolumbian Bogotassa, Floresin ollessa kotoisin kuitenkin Ecuadorista. Ulkoministeri ja parturikampaaja ovat olleet yhdessä jo 24 vuotta. – Pekka on kotona rennompi tyyppi, on Flores paljastanut haastattelussa. Flores nousi julkisuuteen vuoden 2012 presidentinvaalien aikaan, yltäen samana vuonna Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailussa finaaliin asti. – Perhe-elämään liittyvät asiat ovat olleet vaikein osa julkisuudessa. Siksi olen pyrkinyt pitämään sen erossa työasioista, Haavisto on kertonut.

Haavisto on lisäksi viime aikoina joutunut tiuhaan kertomaan yhdessä puolustusministeri Kaikkosen kanssa uusimmat käänteet Suomen liittymisessä Natoon sekä jäsenyytä koskevista neuvotteluista ydinaseita myöten.

Lähteet:


Ministerit (valtioneuvosto.fi)

Haavisto, Pekka (1958 – ) | SKS Henkilöhistoria (kansallisbiografia.fi)
Pekka Haavisto
Pekka Haavisto ja Antonio Flores ovat pitäneet yhtä jo 24 vuotta – avautuvat yhteisestä elämästään – MTVuutiset.fi