SDP:n Mäkisalo-Ropponen: Lihavuuden vähentämisessä tarvitaan kattavia ja monialaisia keinoja

– Tarvitsemme kattavia ja monialaisia toimia lihavuuden vähentämisessä, sanoo kansanedustaja ja eduskunnan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen ryhmän puheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd).

– Tästä syystä olemme ryhmän kanssa jättäneet hallitukselle kirjallisen kysymyksen uuden kansallisen lihavuusohjelman aloittamisesta, Mäkisalo-Ropponen jatkaa.

Lihavuus on yleistynyt Suomessa, aikuisista 2,5 miljoonaa on ylipainoisia ja noin joka neljäs on lihava THL:n julkaiseman Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi -raportin mukaan. Suomessa lihavien aikuisten määrä on kaksinkertaistunut vuodesta 1980. Samassa ajassa nuorten lihavuuden määrä on jopa kolminkertaistunut.

Ylipainon ja lihavuuden vuosikustannusten arvioidaan olevan keskimäärin lähes 2 % maan bruttokansantuotteesta, Suomen osalta tämä tarkoittaisi n. 4 miljardia euroa. Ilman merkittäviä toimenpiteitä kustannusten on arvioitu jopa kaksinkertaistuvan vuoteen 2060 mennessä.

– On tärkeää, että lihavuus tunnustetaan pitkäaikaissairautena ja sitä ennaltaehkäistään sekä hoidetaan monipuolisesti ja yhdenvertaisesti. Lihavuudessa ei ole kyse tahdonvoiman puutteesta, vaan taustalla on usein myös yhteiskunnallisia, psykososiaalisia ja biologisia tekijöitä, Mäkisalo-Ropponen sanoo.

Samalla lihavuuden hoitomenetelmät ovat myös kehittyneet, kun on ymmärretty lihavuuteen johtavien syiden moninaisuus. Juurisyihin puuttumalla kavennetaan myös terveyseroja, sillä lihavuudella on merkittäviä fyysisiä, psyykkisiä, sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia sekä yksilöille että yhteiskunnalle.

Hallitus on reagoinut kehitykseen jo esimerkiksi edistämällä terveysveron käyttöönottoa sekä panostamalla arkiliikunnan mahdollisuuksiin, mutta haasteeseen vastaamiseksi tarvitsemme kokonaisvaltaisen suunnitelman ja laajan kansallisen lihavuusohjelma jatkamaan vuonna 2018 päättyneen edellisen ohjelman hyvää työtä. Lihavuusohjelma koordinoisi kansallisia ja alueellisia toimia lihavuuden hoidon toimivien hoitoketjujen rakentamiseksi, sekä levittäisi tietoa lihavuuden eri hoitokeinoista ja ennaltaehkäisystä.  

– Tarvitsemme uuden kansallisen lihavuusohjelman, jonka kautta määritetään konkreettiset tavoitteet ja toimenpideohjelma lihavuushaasteen ratkaisemiseksi, Mäkisalo-Ropponen painottaa.

Lähde: STT Info
Kuva: Jukka-Pekka Flander