Ministeri Tuppurainen: Pohjois-Pohjanmaan tartuttava hyvinvointitalouteen

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri, kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd.) näkee ihmisten hyvinvoinnin parantamisen pohjana pohjoisen Suomen menestykselle.

– Ihmisten hyvinvoinnin parantaminen on politiikan kovaa ydintä, sitä jonka varaan on hyvä rakentaa myös taloudellista menestystä. Veimme Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella 2019 eteenpäin hyvinvointitalouden käsitettä, jossa katsotaan taloutta laajemmin ja hahmotetaan taloudellisen menestyksen ja hyvinvoinnin kohtalonyhteys. Tätä ajattelua tulisi juurruttaa myös Pohjois-Pohjanmaalle, siinä ovat menestyksemme avaimet, sanoo Tuppurainen.

Hyvinvointi tulee olemaan tärkeä teema myös tulevissa aluevaaleissa.

Marinin hallitus on saanut maaliin historiallisen sote-uudistuksen, jolla pyritään turvaamaan kaikille kuuluvat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Tulevana keväänä Suomessa käydään historian ensimmäiset aluevaalit, joissa valitut päättäjät ovat jatkossa keskeisessä roolissa tulevaisuuden hyvinvointipalvelujen kehittämisessä ja turvaamisessa.

Tuppurainen muistuttaa, että hyvinvointitalousajattelussa on kyse myös ihmisten elämään vaikuttavista arjen asioista. Pohjois-Pohjanmaalla on myös erityisiä valttikortteja, jotka tulee hyödyntää alueen elinvoiman vahvistamiseksi ja ihmisten hyvinvoinnin parantamiseksi.

– Meillä pohjoisessa esimerkiksi toimivat liikenneyhteydet ja nopeat tietoliikenneyhteydet ovat äärimmäisen tärkeitä asukkaiden sujuvan arjen kannalta. Lähiluonnon ja elävän kulttuurin merkitystä ei tule myöskään unohtaa. Sanginjoen upea alue elää juuri nyt jännittävää vaihetta. Olen jo pitkään puhunut alueen kehittämisen puolesta, ja nyt meillä on todella mahdollisuus viedä eteenpäin pitkäaikaista haavetta kansallispuistostatuksesta. Alueella on potentiaalia luonnon ja sijainnin puolesta pohjoisen Nuuksioksi. Toinen upea mahdollisuus on Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi 2026. Se tarjoaa koko pohjoiselle Suomelle verrattoman mahdollisuuden, joka on hyödynnettävä täysimääräisesti. Kulttuuri on sielunruokaa, josta hyötyvät kaikki, Tuppurainen kommentoi.

Tuppurainen painottaa, että Pohjois-Pohjanmaa on nuorten maakunta, minkä vuoksi nuorten hyvinvointiin on kiinnitettävä erityistä huomiota.

– Tässä työssä meitä toivottavasti jatkossa vauhdittaa uudistettu oppivelvollisuus, joka takaa jokaiselle nuorelle näkymän peruskoulun jälkeen. Myös nuorisotyöttömyyteen on löydettävä ratkaisuja, Tuppurainen linjaa.

Tuppurainen puhui 8.10. järjestetyssä Oulun seurakuntayhtymän yhtymäjohtaja Pekka Asikaisen 50-vuotiskutsuseminaarissa, jonka teemana oli hyvinvoinnin merkitys Pohjois-Suomen menestykselle.

Lähde: STT Info