Miksi Suomi velkaantuu ja miten velkaantumisen voi estää?

Suomea on yritetty saada nousuun jo vuoden 2009 talouskriisistä lähtien. Viimeiset kymmenen vuotta Suomen menot ovat olleet suuremmat kuin tulot. Ongelmaa on yritetty poistaa tai ainakin pienentää tehostamalla, leikkaamalla koulutuksesta ja sosiaalimenoista sekä aktivoimalla eli käytännössä kyykyttämällä työttömiä. Osa säästöyrityksistä on ollut hölmöläisten puuhaa: leikkaamalla on heikennetty koulutusta, vaikka juuri osaaminen on Suomen tärkein “luonnonvara”. 

Kevään 2019 hallitusneuvotteluissa on sovittu, että Suomen menoja kasvatetaan 1,2 miljardilla eurolla vuodessa. Tulojen kasvusta ei ole tietoa, joten on oletettavaa, että Suomi ottaa lisää velkaa.

Suomi ottaa velkaa siksi, että tuonti on suurempi kuin vienti

Suomen talouden ydinongelma on vaihtotaseen alijäämä eli yksinkertaisesti se, että pääomaa virtaa nopeammin pois Suomesta kuin Suomeen. Maaliskuun 2019 aikana vaihtotase oli 500 miljardia euroa alijäämäinen ja edeltävien 12 kuukauden aikana alijäämää kertyi yhteensä 3,9 miljardia – siis enemmän kuin Sipilän hallituksen sote-ratkaisulla oli tarkoitus saada säästöjä kymmenessä vuodessa.

Vaihtotaseen alijäämässä on kysymys yksinkertaisesti siitä, että Suomeen tuodaan enemmän rahassa mitattavia asioita kuin kuin Suomesta viedään. Raha liikkuu vastakkaiseen suuntaan, jolloin sitä virtaa enemmän pois Suomesta kuin Suomeen.

Vaihtotaseen alijäämä ei jää abstraktiksi tunnusluvuksi vaan muuttuu hyvin konkreettiseksi asiaksi, velaksi. Käytännössä Suomi ottaa vuodessa velkaa vaihtotaseen alijäämän verran, joka siis viimeksi mitatun 12 kuukauden jakson aikana oli 3,9 miljardia euroa.

Vertailun vuoksi: kun Suomen vaihtotaseen alijäämä on 3,9 miljardia euroa, Kiinan vaihtotaseen ylijäämä on noin 130 miljardia. Mikä neuvoksi? Pitäisikö tuottaa halvemmalla kuin Kiina? Vai erikoistua pidemmälle jalostettuihin tuotteisiin, esimerkiksi lopettaa selluloosan vieminen ja jalostaa se paperiksi jo Suomessa? Vai keskittyä muihin kuin materiaalisiin vientituotteisiin?

Mitä Suomi tuo ja vie?

Tullin tilastojen mukaan merkittävimmät tuonnin tuoteryhmät olivat vuonna 2018 olivat kemian teollisuuden tuotteet (17,4 %), sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteet (14,3 %), kaivostoiminnan ja louhinnan tuotteet (12,9 %), henkilöautot ja muut kulkuneuvot (10,8 %) sekä koneet ja laitteet (8,6 %). Viennin suurimmat tuoteryhmät olivat tullin mukaan metsäteollisuuden tuotteet (20,5 %), kemian teollisuuden tuotteet (19,3 %), metallit ja metallituotteet (15,5 %), koneet ja laitteet (12,8 %) ja sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteet (11,7 %).

Edelliset luvut perustuvat tullin tilastoihin ja sen seurauksena niissä on yksi huomattava puute: ne mittaavat vain materiaalisia tuotteita, siis sellaisia, joita voidaan käsin kosketella ja joista voidaan periä tullimaksua. Vaihtotaseeseen kuuluvat materiaalisten tuotteiden lisäksi esimerkiksi palvelut, matkailu ja tekijänoikeus- ja käyttökorvaukset, joiden kokonaismäärää on vaikeampi mitata. Ne on kuitenkin helppo laskea toista kautta: kun materiaalisiin tuotteisiin perustuvan kaupan tuonti oli noin kaksi miljardia euroa pienempi kuin vienti (=kauppataseen alijäämä) vuoden 2018 maaliskuusta maaliskuuhun 2019, tulee melkein puolet vaihtotaseen alijäämästä muusta kuin materiaalisten tuotteiden kaupasta. Hieman yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että suomalaiset käyttävät rahaa ulkomaanmatkailuun enemmän kuin ulkomaalaiset käyttävät Suomessa, maksavat enemmän ulkomaisista palveluista kuin ulkomaalaiset suomalaisista sekä ostavat enemmän käyttöoikeuksia ulkomaiseen kirjallisuuteen, musiikkiin, e-peleihin ja elokuviin kuin ulkomaalaiset suomalaisiin. 

Vertailun vuoksi: kun Suomen vaihtotaseen alijäämä on 3,9 miljardia euroa, Kiinan vaihtotaseen ylijäämä on noin 130 miljardia. Mikä neuvoksi? Pitäisikö tuottaa halvemmalla kuin Kiina? Vai erikoistua pidemmälle jalostettuihin tuotteisiin, esimerkiksi lopettaa selluloosan vieminen ja jalostaa se paperiksi jo Suomessa? Vai keskittyä muihin kuin materiaalisiin vientituotteisiin?

Tarvitaan lisää pelintekijöitä, metallimuusikoita ja ohjelmoijia

Globaalisti nopeimmin kasvavat elinkeinot ovat viime vuosina olleet matkailu ja immateriaalisten tuotteiden kauppa. Matkailua on mahdollista Suomessakin kasvattaa esimerkiksi tarjoamalla stressaantuneille kaukoidän ihmisille rauhaa ja hiljaisuutta luonnon keskellä, mutta on vaikeaa kuvitella, että Suomesta tulisi yhtäkkiä vaikkapa Kreikkaa, Ranskaa tai Thaimaata suositumpi matkailukohde. Sen sijaan ei tarvitse edes kuvitella, että Suomessa tuotettaisiin tietokoneoohjelmia, e-pelejä eUrheiluun ja musiikkia ja myytäisiin niitä verkon kautta – suomalainen metallimusiikki myy hyvin maailmalla, samoin e-pelit ja tietokoneohjelmat. Immateriaalisia tuotteita ja niiden tekijöitä vain tarvitaan lisää. Tarvitaan myös uusia innovaatioita – sähköisiä tuotteita, joita emme osaa vielä kuvitella. Tarvitaan lisää luovaa taloutta.

Maahan syntyy sellaista tuotantoa, jolle on edellytyksiä. Valtakunnallisesti edellytykset ovat hyvät: Suomessa on korkea koulutustaso ja osaajia on pilvin pimein. Paikallisesti tilanne on toinen: monessa kunnassa ei vieläkään ole tarjolla nopeaa verkkoyhteyttä, jota kaikki digitaalinen tuotanto tarvitsee, digitaalisesta viennistä puhumattakaan. Jokaisella kunnalla on elinkeinopolitiikka – mutta millainen, se vaikuttaa siihen, millaisia elinkeinoja kuntaan syntyy. Kärjistetysti voi sanoa, että Suomen maaseutukunnissa elinkeinopolitiikka keskittyy maa- ja metsätalouteen ja pikkukaupungeissa teollisuushallien rakentamiseen yrityksille, joita yritetään saada kaapattua naapurikunnista.

Immateriaalisten tuotteiden markkina-alue on koko maailma

Suuri merkitys on myös valtion elinkeinopolitiikalla, jonka toimintaympäristönä on vain ja ainoastaan koko maailma. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan “Keskeisiä tekijöitä työn tuottavuuden kasvuun ovat kilpailun toimivuus, kansallisesta kilpailukyvystä huolehtiminen, tuottavuuskasvua edistävä rakennemuutos ja globaalien liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntäminen.” Viimeksi mainittu sisältää kaikenlaisen verkossa tapahtuvan kaupan.

Internet on muuttanut maailmaa niin, että esimerkiksi pienen suomalaisen ohjelmistofirman markkina-alue on koko maailma. Miksi tyytyä vähempään? Miksi haikailla menetettyä idänkauppaa, kun voimme käydä kauppaa koko maailman kanssa?