Kulttuurihyvinvointi osaksi kokonaisvaltaista hyvinvointipolitiikkaa

-Olen hyvin iloinen, että myös kulttuurihyvinvointi ymmärretään nykyisin yhä keskeisimmin osaksi kokonaisvaltaista hyvinvointipolitikkaa, sanoo valtakunnallisen kulttuurihyvinvointipoolin puheenjohtaja ja kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd).

-Aiheesta jättämääni kirjalliseen kysymykseni saaman vastauksen perusteella myös hallituksessa tunnistetaan kulttuurihyvinvoinnin tärkeys ja sen edistäminen. Tämä on oikein hyvä uutinen ja nyt tarvitaan asian haltuunottoa myös parhaillaan toimintaansa aloittavilla hyvinvointialueilla, Mäkisalo-Ropponen jatkaa.

Hyvinvointitalousajattelu on hallituksen politiikan läpileikkaavia teemoja. Siinä ihmisen hyvinvointi nostetaan keskiöön, jota tukevat investoinnit esimerkiksi terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Nyt näiden teemojen rinnalle ovat oikeutetusti nousemassa myös panostuksen kulttuuriin, taiteeseen ja osallisuuteen.

Esimerkiksi maailman terveysjärjetön WHO:n mukaan taiteet voivat tukea monin tavoin hoitoa ja hoivaa, auttavat sairauksien kanssa pärjäämisessä, sekä ehkäisevät terveysongelmia. Kulttuurin ja taiteen hyödyntäminen tuleekin entistä vahvemmin ottaa huomioon terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä.

-Tässä työssä tulee löytää hyviä yhteistyön muotoja niin hyvinvointialueiden, kuntien kuin myös järjestöjenkin kanssa, Mäkisalo-Ropponen painottaa.

-Kaikille tulee tarjota mahdollisuus nauttia kulttuurista ja olla osallisena. Tämä tutkitusti parantaa hyvinvointia ja edistää terveyttä, mutta on näin myös taloudellisesti viisasta ja auttaa alentamaan sote-kustannusten nousupaineita tulevaisuudessa, Mäkisalo-Ropponen päättää.

Lähde: SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander