Krista Kiurun mielestä politiikassa asiat eivät tapahdu sattumalta

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru teki hetki sitten paluun eduskuntaan lähdettyään äitiyslomalle kuluvan vuoden alussa. Tämä SDP:tä edustava poliitikko on ehtinyt tehdä jo pitkän ja vaikuttavan uran eduskunnassa. Hän on ollut kansanedustaja vuodesta 2007 lähtien ja toiminut ministerinä monessa eri hallituksessa. Kataisen hallituksessa Kiuru oli asunto- ja viestintäministerinä sekä opetusministerinä, Kataisen ja Stubbin hallituksessa opetus- ja viestintäministerinä ja lopulta Rinteen hallituksessa perhe- ja peruspalveluministeriksi. Tästä hän jatkoi samassa virassa Marinin hallitukseen. Kiurun sijaisena oli hänen äitiyslomansa ajan Aki Lindén.

Kiuru tietää, etteivät asiat etene eduskunnassa käden käänteessä. On oltava sekä lyhyen että pitkän aikavälin päämääriä.

– Politiikassa asiat eivät tapahdu sattumalta. Jokainen tekeminen tai tekemättä jättäminen on teko, Kiuru on todennut.

Hänen mielestään päättäjästä riippuen toiminta ja välittäminen on erilaista. Sivistyksen määrä mitataan siinä, onko rohkeutta huolehtia heikoimmista myös silloin, kun eletään vaikeita aikoja.

Koronapandemian alkuaikoina Kiuru ilmoitti hallituksen tiedotustilaisuudessa Suomen ottavan käyttöön pakkotestaamisen sekä pakollisen karanteenin riskimaista tuleville matkustajille. Elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan hallitus taas ei ollut sitoutunut Kiurun pakkotestiin ja -karanteeniin. Lintilän mukaan ministeriö tai valtioneuvosto eivät voi määrätä karanteeneja. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson yllättyi Kiurun ilmoituksesta ja sanoi, ettei toimista oltu keskusteltu hallituksen sisällä.

“Mitään ei saa, ellei pyydä”

Koulutukseltaan Kiuru on valtiotieteiden maisteri ja ennen politiikkaan lähtöä hänen työhistoriansa täyttyi erilaisista opetustöistä. Kiuru on syntynyt Porissa vuonna 1974. Lapsena perhe muutti Ulvilaan, jossa hän on myös käynyt koulut. Kiuru opiskeli Turun yliopistossa  yhteiskuntatieteitä, filosofiaa ja sosiologiaa sekä teologiaa, historiaa, suomea, kirjallisuustiedettä ja taidehistoriaa. Opiskeluista lähtien hän on elänyt vakituisesti Porissa. Kiuru aloitti opettajan työt ensin Ulvilan lukiossa opettamalla filosofiaa ja siirtyi sitten sieltä Meri-Porin lukioon opettamaan ilmaisutaitoa, filosofiaa ja oppilaanohjausta.

Vuosien varrella vaikuttaminen on ollut Kiurun elämäntapa monessa suhteessa. Poliittisen uran aikana hän on luonut kattavan yhteistyöverkoston. Mikään ei kuitenkaan tapahdu hetkessä. Kiuru on aina halunnut oppia myös menneisyydestä. Silti vasta tämän hetken päätökset ja valinnat ratkaisevat tulevien sukupolvien perinnön.

– Suomella ja Satakunnalla on vielä paljon saavutettavaa ja saatavaa. Mitään ei saa, ellei pyydä, Kiuru toteaa.

Perhepolitiikkaa

Luonteeltaan Kiuru sanoo olevansa aloitteellinen, toiminnallinen, avoin ja reilu. Hän pitää monipuolisesta elämästä ja haluaa oppia uusia asioita. – Olen aina uskonut siihen, että ”jos ei hyppää, ei lennä”, Kiuru kertoo nettisivujensa esittelyssä. Viikonloppuisin hän viettää aikaa perheen ohella ystävien kera iltaa istuen.

– Pidän lisäksi hyvistä kirjoista ja elokuvista. Olen aina tykännyt myös vieraista kulttuureista ja kielistä, Kiuru listaa.

Muita harrastuksia on vanhojen esineiden keräily, kausiliikkuminen sekä viime vuosien suuri intohimo, eli maalaaminen.

Kiurun perheeseen kuuluvat suhteellisen tuore aviopuoliso, sijoituspalveluyhtiön myyntijohtaja ja varainhoitaja Simo Rahikainen sekä äiti ja äidin aviomies sekä veli perheineen. Kiurulle perhe on tärkeä, sillä hänen isänsä ja isovanhempani ovat edesmenneitä.

Äitiysvapaan rennot kuukaudet olivat Kiurulle harvinainen pysähdyksen paikka. Hän ei lakannut hämmästelemästä sitä, miten hauskaa elämä vauvan kanssa voi olla. Ennen kokematon rauha toi uutta näkökulmaa arkeenkin. Kiuru innostui myös kokkaamisesta, joka yleensä on heidän perheessään ollut puolison heiniä.

Poliitikkona hänen ajatteluaan ovat avartaneet monissa kansalaisten viesteissä kerrotut koskettavat tarinat. Lapsiasiassa on lukemattomia puolia, eivätkä kaikkien suomalaisten perhetoiveet täyty milloinkaan. Kiurun silmät aukesivat sille, kuinka paljon perhepolitiikassa on yhä tekemistä. Turvallisessa ja tasa-arvoisessa yhteiskunnassa työstä pitää saada toimeentulo, lapsiperheille riittävä hyvinvointi ja eläkeläisille tarpeeksi turvaa.

Lähteet:

Ministerit (valtioneuvosto.fi)
Etusivu – Krista Kiuru
Krista Kiuru perhevapaan jälkeen: ”Äitiydessä en ota mitään itsestäänselvyytenä” – Ihmiset & suhteet – Ilta-Sanomat