Kokoomus: Hallitus ei ole huolehtinut kaikkien kotien lämpenemisestä ensi talvena

Kokoomus: Hallitus ei ole huolehtinut kaikkien kotien lämpenemisestä ensi talvena

Kaakkois-Suomen ja Uudenmaan kokoomuslaiset kansanedustajat Ville Kaunisto ja Heikki Vestman kiirehtivät hallitusta, jotta kotitaloukset saavat korvattua maakaasulämmityksensä ennen seuraavaa lämmityskautta.

Kokoomuksen kansanedustajat Ville Kaunisto ja Heikki Vestman ovat huolissaan niistä kotitalouksista, jotka ovat riippuvaisia maakaasulämmityksestä. Erityisesti Kaakkois-Suomessa ja Uudellamaalla, kuten Kouvolassa, Porvoossa ja Keravalla, on maakaasulla kotinsa lämmittäviä kotitalouksia.

”Maakaasulla lämmittävillä kotitalouksilla on syvä huoli. Hallitukselta tarvitaan kiireesti lisää toimia sen eteen, että ennen ensi talvea ihmiset halutessaan pystyvät vaihtamaan lämmitystavan toiseksi. Jo päätetyt toimet on vietävä nopeasti käytäntöön, jotta ensi talvena kenenkään koti ei ole kylmänä kohtuuttoman hinnan tai kaasun toimituksen katkeamisen takia”, kokoomuksen Heikki Vestman toteaa.

Maakaasusta on irtauduttava pikaisesti sekä Venäjä-riippuvuuden katkaisemiseksi että kohoavien hintojen vuoksi. Kaasun toimitus Venäjältä saattaa katketa Venäjän toimin milloin tahansa ja sen tulisi joka tapauksessa katketa Suomen yksipuolisilla toimilla.

”Asuinrakennusten energia-avustuksiin tullaan kohdistamaan valtiotalouden kehysten ulkopuolelta valtion asuntorahastosta 100 miljoonaa euroa vuosina 2022-2023. Nämä poikkeukselliset rahoituspäätökset poikkeukselliseen tilanteeseen vaativat kuitenkin vielä toimenpiteiden loppuun viemisen”, kokoomuksen Ville Kaunisto toteaa.

Lämmitystavan piirissä on yli 10 000 kotitaloutta. Kysymys korostuu alueellisesti mutta myös asuintavan mukaan. Suurin osa maakaasun käyttäjistä asuu kerrostaloissa, jolloin heidän liikkumavaransa on luonnollisesti paljon pienempi kuin omakotitaloasujan, joka voi omin toimin helpottaa tilannetta.

”Olemme vaatineet hallitukselta toimia jo aiemmin sekä kirittäneet hallitusta asiassa. Esimerkiksi ELY-keskuksesta haettavaa öljylämmityksestä luopumisen avustusta ja tuloverotuksessa korotettua kotitalousvähennystä olemme ehdottaneet laajennettavaksi koskemaan öljylämmityksestä luopumisen lisäksi maakaasusta luopumista. Lisäksi kotien lämmitystapamuutokset pitäisi vapauttaa luvantarpeesta”, kansanedustajat päättävät.

Ville Kauniston kirjallinen kysymys maakaasulämmitteisten kotitalouksien energiaremonteista

Lähteet: STT / Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Comments are closed.