SDP:n eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Kim Berg näkee valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) budjettibluffin lävitse: vasta toimintansa käynnistäneet hyvinvointialueet joutuvat karsimaan palveluverkkoa, palvelutasoa ja henkilöstöään ministerin puheista huolimatta.
Kansanedustaja Berg kiinnitti huomionsa valtiovarainministeri Purran budjettiriihi -infon hurskaisiin puheisiin hyvinvointialueiden rahoituksen kasvamisesta sekä vetoomuksiin sen puolesta, etteivät alueet leikkaisi palveluistaan tai toimipisteverkostaan.
– Totuus on se, että hallitus ei jätä hyvinvointialueille mitään muuta mahdollisuutta kuin leikata palveluista, sulkea terveyskeskuksia ja todennäköisesti myös irtisanoa henkilöstöä – aivan kuten ennen vaaleja kerroimme oikeistohallituksen valtaan päästessään tekevän, Berg muistuttaa.
Purra viittasi rahoituksen kasvulla voimassa olevan rahoituslain mukaiseen kehitykseen, johon hallitus ei vielä ehtinyt puuttua.
– Todennäköisesti hyvinvointialueilta olisi leikattu jo nyt heti, jos se vain olisi ollut hallitukselle mahdollista. Hallitusohjelmassa esitetyt miljardiluokan ”tehostukset” ovat kuitenkin mahdollisia vasta 2025 eteenpäin, Berg toteaa.
Hyvinvointialueiden rahoitus on ollut aloitusvaiheessa alijäämäistä useastakin eri syystä, joista vähäisimpänä ei ole kuntien monin paikoin jopa tarkoituksellinen alibudjetointi, joka on tullut esille vasta tilinpäätöksien valmistuttua.
– Lisäksi koronavuodet aiheuttivat suuria haasteita kuntien ja kuntayhtymien palveluille, kun keskityttiin pakon sanelemana koronan torjuntaan ja hoitoon. Muun palvelutarpeen tyydyttäminen jäi vähemmälle ja hoitovelka kasvoi merkittävästi. Hyvinvointialueiden kustannustason nousu on ollut hyvinvointialueindeksiä korkeampaa muun muassa yleistä linjaa suurempien palkankorotuksien, ostopalvelujen hintojen nousun, vuokratyövoiman käytön ja kiinteistökustannusten takia. Tämä aiheuttaa vakavaa rahoitusvajetta alueille, johon hallitus ei ole todellisuudessa reagoinut mitenkään, Berg avaa.
Hallitus väittää tukevansa alueita tuottavuuden kasvattamisessa, mutta ei todellisuudessa ole esittänyt mitään konkreettisia välineitä siihen.
– Tyhjät lupaukset johtavat ainoastaan siihen, että alueet jätetään yksin hukkumaan ilman pelastusrengasta, kun hallituksen velkarahalla ostettu huvijahti ajelehtii auringonlaskuun, Berg heittää.
Lähde: SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Muuta mielenkiintoista luettavaa
PC-pelit: Viihdettä ja haastetta
PC pelit tarjoavat laajan valikoiman viihdettä ja haastetta pelaajille ympäri maailman. Ne kattavat monipuolisia genrejä, kuten toimintaa, seikkailua, strategiaa ja roolipelejä. PC- pelaaminen mahdollistaa myös moninpelikokemukset ystävien kanssa verkossa. Pelit tarjoavat paitsi hienoja tarinoita ja grafiikkaa myös mahdollisuuden kehittää ongelmanratkaisutaitoja ja tiimityötä. Ne ovatkin vakiintunut osa nykyaikaista viihdemaailmaa ja tarjoavat loputtomasti elämyksiä pelaajille.
Pelihahmot: Tarinoidensankarit
Pelihahmot ovat videopelien sielu, tuoden tarinat ja seikkailut eloon. Nämä hahmot voivat olla sankareita, antisankareita tai monimutkaisia hahmoja, jotka herättävät tunteita pelaajissa. Heidän persoonallisuutensa, ulkonäkönsä ja taitonsa luovat yhteyden pelaajiin, syventäen pelikokemusta. Pelihahmot voivat toimia inspiraationa ja opettaa arvokkaita elämänopetuksia. Niinpä he ovat olennainen osa videopelien vetovoimaa ja merkitystä pelaajille.
Garmin älykello käteen ja kohti parempaa hyvinvointia
Garmin on esitellyt uuden vivoactive 5 -älykellon vanhamman Garmin vivoactive 4 tilalle. Uudessa Garmin vivoactive 5 mallissa on kirkas AMOLED-kosketusnäyttö. Kohtuuhintaisessa, jokapäiväiseen käyttöön tarkoitetussa laitteessa on laaja valikoima hyvinvoinnin seurantaominaisuuksia. vívoactive 5 auttaa ymmärtämään kehoa paremmin, neuvoo aktiivisempaan elämään ja tukee kuntoilutavoitteiden saavuttamisessa