”Vuonna 2025 Suomi on maailman houkuttelevin ja ketterin avaruusliiketoimintaympäristö, josta hyötyvät kaikki täällä toimivat yritykset.” Tämä visio on johtoajatuksena avaruusliiketoiminnan kehittämistä Suomessa pohtineen työryhmän loppuraportissa. Työryhmä luovutti raportin elinkeinoministeri Mika Lintilälle ja liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerille 21.11.2018.
– Haluamme tehdä Suomesta rohkean avaruuden hyödyntäjän ja varmistaa, että alan liiketoiminta Suomessa kasvaa ja kehittyy. Kehityksestä hyötyvät yritykset monilla eri toimialoilla, elinkeinoministeri Mika Lintilä painottaa.
– Yritysten, tutkimuksen ja hallinnon yhteisiä toimia avaruusalan liiketoiminnan tukemiseksi on jo käynnissä: Business Finlandin New Space Economy -ohjelma ja Euroopan avaruusjärjestön Suomeen perustama yrityskiihdyttämö ovat esimerkkejä tällaisista, ministeri Lintilä jatkaa.
– Satelliittien välittämiin tietoihin ja avaruusalaan liittyvät sovellukset ovat kovaa vauhtia valtavirtaistuneet. Ala avaa nyt mahdollisuuksia hallinnon ja suurten teollisuusyritysten rinnalla myös pienille toimijoille muistuttaa liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.
– Julkisen hallinnon tavoitteena tulee olla mahdollistaa yritysten edellytykset tuottaa ja hyödyntää laadukasta avaruusdataa avoimesti erilaisiin käyttötarkoituksiin, ministeri Berner jatkaa.
Työryhmä on koonnut raporttiin vision lisäksi joukon tavoitteita yritysten markkinoille pääsyn, kansainvälisen vaikuttamisen, tutkimuksen ja avaruushallinnon jatkokehittämisen aloilla vuoteen 2025 mennessä sekä toimenpiteet tavoitteisiin pääsemiseksi.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä ja liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner asettivat 16.3.2018 työryhmän, jonka tehtävänä oli valmistella ehdotus Suomen avaruusstrategian uusiksi, kasvua ja työllisyyttä edistäviksi toimenpiteiksi.
Työryhmän puheenjohtajana toimi johtaja Riikka Heikinheimo, Elinkeinoelämän keskusliitosta. Työryhmän jäsenet olivat työ- ja elinkeinoministeriöstä, liikenne- ja viestintäministeriöstä, puolustusministeriöstä, valtioneuvoston kansliasta, Aalto yliopistosta, VTT Oy:stä, Ilmatieteenlaitoksesta, Business Finlandista, Rolls Royce Oy:stä, G2 Invest Oy:stä ja Reaktor Innovations Oy:stä.