Onko Suomi valmis siirtymään luovan talouden aikaan?
Luova talous tuo ehkä mieleen punainen pipo päässään puuhastelevan hipsterin, jonka työn tuloksesta ei voi oikein olla varma. Luovaa taloutta …
Luova talous tuo ehkä mieleen punainen pipo päässään puuhastelevan hipsterin, jonka työn tuloksesta ei voi oikein olla varma. Luovaa taloutta …
Euroopan Unionin komissio suositteli marraskuussa 2018, että EU:n alueella vähennettäisiin nettopäästöt nollaan vuoteen 2050 mennessä. Suositus on seurausta Pariisin ilmastosopimuksesta, …
Suomen sote-uudistukseen sisältyvään maakuntauudistukseen on haettu mallia Tanskasta. Nyt Tanska on lakkauttamassa koko maakuntahallintoaan ja siirtämässä vastuuta takaisin kunnille. Tanskassa …
Suomi on viime vuosikymmeninä ollut koulutuksen mallimaa, jonka koululaisten pärjäämistä PISA-tutkimuslaitoksen testeissä on ihasteltu eri puolilla maailmaa. Koulutus on ollut …
Vuoden 2006 presidentinvaaleissa kokoomuksen ehdokasta Sauli Niinistöä markkinoitiin työväen presidenttinä. Iskulause kuului: ”Vastakkainasettelun aika on ohi”. Käytännössä haluttiin sanoa, että …