SDP:n Salonen talousarviota täydentävästä esityksestä: Koulutuspolitiikassa tehty suunnanmuutos vahvistaa osaamista
Koulutukseen ja osaamiseen panostaminen on tärkeää Suomen menestymisen takaamiseksi. Koulutuspolitiikassa viime eduskuntavaalien jälkeen tehty suunnanmuutos näkyy ilokseni hallituksen esityksessä vahvasti, kertoo kansanedustaja, sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Kristiina Salonen.
Hallitus esittää 40 miljoonaa euroa jatkuvan oppimisen vahvistamiseen. Lisäksi lomautettuja koskevia työvoimapoliittisia muutoksia esitetään jatkettavaksi opiskelun osalta.
Lue juttu loppuun kotipesän verkkosivuilta.
SDP:n Seppo Eskelinen: Itä-Suomi vahvasti esillä 12-vuotisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa
Olen todella tyytyväinen, että Itä-Suomen osalta monet merkittävät liikennehankkeet on huomioitu tänään julkistetussa parlamentaarisessa valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmaluonnoksessa, sanoo kansanedustaja ja liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Seppo Eskelinen (sd). Liikenne ja viestintäministeriö julkisti tänään luonnoksen tulevaksi 12-vuotiseksi suunnitelmaksi, minkä jälkeen se lähetetään lausuntokierrokselle ja vaikutusten arviointiin. Eduskunnan käsittelyyn suunnitelma tulee ensi keväänä.
Lue tämä juttu kokonaan loppuun vastuullinensuomi.fi verkkosivulta.
SDP:n Mäkisalo-Ropponen: Laadukas diabeteshoito on huomioitava sote-uudistuksessa
– Sote-uudistus tarjoaa paljon mahdollisuuksia diabeetikkojen palveluiden kehittämiselle sekä kotikunnissa että valtakunnan tasolla. Eräs vaihtoehto olisi perustaa erityisesti vaativaa hoitoa tarvitsevan diabeteksen hoitoon keskittyviä monialaisia osaamiskeskuksia ja -verkostoja sote-maakuntien eli hyvinvointialueiden tasolle. Diabeteshoidon osaamiseen ja kehittämiseen erikoistuva palveluverkko sopisi hyvin yhteen hallituksen sote-mallin kanssa ja vahvistaisi myös alueiden tasa-arvoa, Mäkisalo-Ropponen esittää.
Diabetes on kansansairaus. Nykytiedon valossa diabetesta sairastaa noin puoli miljoonaa suomalaista. Heistä tyypin 1 diabeetikkoja on noin 50 000 kun taas tyypin 2 diabeetikkoja on 400 000. Lisäksi jopa 100 000 suomalaisen arvioidaan sairastavan diagnosoimatonta tyypin 2 diabetesta.
Tämän jutun voit lukea loppuun meidän aikaisemmasta artikkelista.
Muita mielenkiintoisia aiheita muualta luettavaksi
VR Junat Kartalla – Reaaliaikainen seuranta matkustamisen helpottamiseksi
VR Junat Kartalla on kätevä työkalu, jonka avulla voit seurata junasi sijaintia reaaliajassa. Sovellus näyttää tarkan sijainnin kartalla ja kertoo, milloin juna saapuu seuraavalle asemalle. Tämä auttaa sinua suunnittelemaan matkasi paremmin ja välttämään viivästyksiä. VR Junat Kartalla on erityisen hyödyllinen matkustajille, jotka ovat kiireisiä ja haluavat olla ajoissa perillä.
Älykello – Tehokas apuväline päivittäisessä elämässäsi
Älykello on laite, joka on suunniteltu helpottamaan ja tehostamaan arkipäivän toimintojasi. Se toimii älypuhelimesi kumppanina ja auttaa sinua pysymään ajan tasalla tärkeistä tapahtumista ja tehtävistä. Lisäksi älykello tarjoaa monia muita ominaisuuksia, kuten urheiluseurannan, sykemittarin ja unen seurannan. Sen avulla voit myös vastata puheluihin ja lukea viestejä ilman, että sinun tarvitsee ottaa puhelinta käteesi. Älykello on siis erittäin kätevä apuväline päivittäisessä elämässäsi.